sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Poika ja viulu


Perinnönjaossa minulle jäi viulu. Siitä on kielet poikki, enkä kyllä osaisi soittakaan. Viulu ei ole rahallisesti arvokas, mutta sillä on tarina ja minä rakastan tarinoita.

Antiikki & Design -lehti kertoo uusimmassa numerossaan (1/2016) Erkki Ylösen suksitehtaasta ja sen nykyisestä omistajasta, Hannu Laitalasta. Hän jatkaa ylösten tekemistä Hankasalmella. Ylösen suksitehtaan perusti aikoinaan Erkki Ylösen isä, Eino Ylönen. Perheeseen kuului myös toinen poika, Jouko.


Jouko rakasti musiikkia ja halusi oppia soittamaan. Kansakoulun opettaja lupasi lahjakkaalle pojalle, että hän saa käydä koululla soittamassa harmonia. Jostain syystä opettaja kuitenkin perui lupauksensa. Koska halu soittamiseen oli kova, piti jotain keksiä.

Eino Ylönen ehdotti 13-vuotiaalle Jouko-pojalle, että tee itse vaikka viulu. Koska puuntyöstö oli perheessä tuttua, innostui Jouko ajatuksesta. Jouko kävi itse paikallisella sahalla valitsemassa materiaalin viuluunsa. Sitä ei tarina kerro, kauanko Jouko viuluaan veisti.

Joskus paljon myöhemmin Joukolla oli muita viuluja. Hän tuli kuuluisaksi aika erikoisesta soittoesityksestään. Joukolla oli tapana soittaa suvun juhlissa viulua selkänsä takana rukkaset kädessään.


Joukoa ei enää ole, mutta viulu on. Se on muistona Ylösen Joukosta minun piirongin päällä.