 |
| Hannele Rantanen ja arkikimono Yukata. Hannele ensin värjäsi kankaan, sitten ompeli kimonon ja lopuksi painoi kurjet. |
Lahja. Lahja on arvokas asia. Antaja on siinä ajatellut
saajaa. Kun antaja on siihen vielä käyttänyt lukemattomia työtunteja saadakseen
lahjan valmiiksi, on saaja mykistynyt. Minä sain sellaisen lahjan
juhlapäivänäni ystävältäni Hannelelta.
Lahja oli ihanaakin ihanampi tilkuista tehty torkkupeitto.
Ystäväni oli valinnut siihen ruusuja, koska minä rakastan kukkia. Silloin
minulla ei vielä ollut ruusuja, vaan lähinnä pelargoneja. Ehkä siinä piili
jotain tulevaisuudestani: rakastuisin ruusuihin.
Meillä jokaisella on omat lempivärimme. Minun värini ovat
lämpimiä, Hannelen kylmiä. Tästä seurasi valinnan vaikeus. Hannele kertoi, että
oli vaikeaa valita värejä, jotka eivät ole omasta väripaletista. Ruusujen
punainen meinasi väkisinkin sihdata siniseen.
 |
| Lahjaksi saamani ruusupeitto. Kuva Hannele Rantanen |
 |
| Ruusuja ylioppilaalle. Kuva Hannele Rantanen |
Olen saanut seurata sivusta, kuinka Hannele on kehittynyt tilkkuilijana.
Koska ompeleminen on ollut aina Hannelen juttu, syntyi tilkkuharrastuskin ihan
jouhevasti. Aluksi näin Hannelen lapsille tekemiä tilkkupeittoja. Värit olivat
kauniita, mutta taitavampaa ja monimutkaisempaa oli tulossa.
Vaikka kaikki alkoi siitä, että taitava ompelija halusi
löytää helposti toteutettavan harrastuksen, on harrastukseen tullut vuosien
aikana uusia ulottuvuuksia. Jossakin vaiheessa Hannele alkoi puhua
kilpailuista, jossa taitavat ottavat mittaa toisista taitavista.
Ensimmäinen kilpailu, johon Hannele otti osaa, on jäänyt
mieleeni. Aihe oli ”Minun sukuni tarina”. Mikä olisi kiinnostavampaa kuin
tarinat ja vieläpä oman suvun tarina. Sain kuulla, että Hannelen lähisukuun
kuuluivat Metrotyöt. Häen tilkkutyönsä nimi oli Metro-tytöt ja muita tarinoita. Ihmetellen seurasin
prosessia. Ei kyllä olisi minun juttuni. Taidot eivät tietysti riittäisi, mutta
ei pinnakaan kestäisi.
Hannelen elämään tulivat kilpailujen lisäksi
tilkkuyhdistykset ja käsityötaiteen opinnot. Olin paikalla, kun hän esitteli
päättötyönsä. Silloin kuulin tekijän kohtaamista ongelmista sekä onnistumisista
työn kanssa. Miten kukaan jaksaa tehdä tuollaisia töitä ja miten se toteutus on
ylipäätään mahdollista?
Hannele kertoi, että usein kaikki alkaa lauluista ja omista
valokuvista. Hän oli kuunnellut laulun ”Miksi toinen täällä valon lapsi on ja
toinen yötä rakastaa” sanoja. Laulun sanoihin oli Hannelen mielessä yhdistynyt
hänen Madeiralla näkemänsä riikinkukot, joista toinen oli valkoinen riikinkukko. Tämä työ on yksi minun suosikeistani.
 |
| Riikinkukot ovat matkanneet Birminghamiin saakka. Jokainen jäsenmaa sai lähettää yhden työn ja Suomesta lähti Hannelen työ. Kuva Hannele Rantanen |
Jokaisella pitäisi olla jokin oma juttu tai harrastus, joka
vie arjen yläpuolelle. Hannele on omansa löytänyt vai olisiko harrastus
löytänyt Hannelen? Hannele suunnittelee tilkkutyönäyttelyä Nastolan Taarastiin. Kunhan ajankohta selviää, niin kerron siitä.
