 |
| Viipurin kauppahallin houkutuksia |
Vihdoinkin ne viisumit tulivat. Ei kestänyt kuin kolme
kuukautta. Kannattaa siis anoa ajoissa, jos on matkustamassa Venäjälle. Jos
vielä sattuu pyhiä väliin, voi koko prosessi kestää näin kauan kuin meillä.
Pitihän niitä viisumeita lähteä testaamaan. Meillä ei ole
aiemmin ollut vuosiviisumeita, emmekä olleet aikoihin käyneet Venäjälläkään.
Ensimmäisen matkani Viipurin kautta Pietariin tein vuonna 1976 marraskuun
pimeydessä ja räntäsateessa. Mikä on muuttunut aiemmista ajoista ja mikä ei?
Ainakin viisumi siis piti edelleen anoa ja
tulliselvityskaavake täyttää. Tosin kysymyksiä kaavakkeessa oli paljon vähemmän
kuin aiemmin. Enää ei kyselty ammuksista eikä lahjoista paikallisille.
Rahastakaan ei puhuttu mitään. Ei tarvinnut laskea pussinsa seteleitä eikä
laittaa tietoja sormuksista ja kelloista kaavakkeeseen.
Olimme lauantaiaamuna kello seitsemän Nuijamaan
rajanylityspaikalla. Suomesta Venäjälle ei ollut liikennettä, mutta Venäjältä
Suomeen oli valtavat autojonot. Ei aikaakaan, kun olimme jo Viipurissa Victoria-
hotellin aamiaisella.
Meillä oli ruhtinaallisesti aikaa ennen kauneussalonkiin
menoa. Berjozkoja ei näkynyt katukuvassa, mutta kuskimme vei meidät
pellavakauppaan. Myytäviä tuotetta oli niin paljon, että oli vaikeus valita
siitä tavarapaljoudesta mitään.
Ystävälläni oli etukäteen kauneussalonkiin varattu aika.
Ajattelin, että ehkä minäkin voisin jonkin hoidon ottaa. Kun yritin puhua
suomea, niin välittömästi minulle ojennettiin puhelin. Toisessa päässä puhui
nainen virheetöntä suomen kieltä ja kyseli, mitä halusin. Käsittelyn jälkeen
minulta taas kyseltiin ottaisinko kahvia vai teetä. Palvelukulttuuri on siis
kokenut muutoksen.
Kaupoissa asioidessani totesin, ettei englannin kieltä
osattu sen paremmin kuin 40 vuotta sittenkään. Kun yritin kysyä jotain
englanniksi, niin aina joku tarjoutui auttamaan suomeksi. Yleensä se ei ollut
myyjä, vaan joku avulias asiakas.
 |
| Aika entinen ei koskaan palaa. |
Ruoka-aikaan suunnistimme testaamaan Torkkelin puistoon
Espilän, uuden ravintolan. Espilä oli aikoinaan suomalaisten suosikkiravintola.
Se kuitenkin tuhoutui sodassa ja on nyt rakennettu uudelleen. Alkuperäisen
kaltainen pitsihuvila se ei tosin ole, mutta paikka on sama.
Espilän Caesar- salaatti kanalla oli vallan mainio. Samaa
voi sanoa heidän borssikeitostaan. Kievin kanaa oli pakko kokeilla, kun kerran oltiin
Venäjällä. Se oli pettymys. Leivitys ei ollut onnistunut, ja kana oli varsin
mauton. Voista oli tainnut unohtua rakuuna pois, tai ainakaan se ei maistunut
siinä. Yritin kysellä tarjoilijalta, olisiko jälkiruoaksi créme brûlèeta.
Tarjoilija ei moisesta ollut koskaan kuullutkaan. Hän haki paikalle toisen
tarjoilijan, eikä hänkään tiennyt, mistä oli kyse.
 |
| Espilän herkullinen borssikeitto |
 |
| Espilän Kievin kana |
Kauppahalli oli pakko katsastaa. Tarjonta oli runsasta, ja
kauppiaat aktiivisia. Hedelmien myyjä vaati meitä ottamaan vastaan mandariinit.
Se johti siihen, että oli lähes pakko ostaa hänen azerbaitsanilaisia
mansikoitaan. Parempia ne olivat kuin Lidlin espanjalaiset mansikat.
Rautakauppojen kautta päädyimme Karusellin kauppakeskukseen.
Siellä on hyvätasoinen kenkäkauppa. Kenkiä oli paljon, ne olivat laadukkaita ja
jopa numeroa 35 löytyi. Suureksi yllätyksekseni kauppakeskuksen vaatekaupasta
löytyi minulle talvitakki. Olin sentään etsinyt sitä Suomesta jo varsin kauan.
Mitäs nyt, kun jäi käyttämättömiä ruplia? Ei hätää, ne voi
säästää seuraavaan reissuun. Toista oli ennen vanhoina hyvinä aikoina. Kuulemma
jotkut vetivät viimeiset ruplat vessan pöntöstä alas. Ostivatpa jotkut kaikilla
jäljellä olevilla ruplilla shampanjaa ja pesivät sillä autonsa.
Kesällä aion tutustua Viipuriin paremmin. Haluan kulkea
kujilla ja tutustua eri kaupunginosiin. Olen ostanut karttoja ja tutkistelen
niitä kotona kaikessa rauhassa. Miltä näyttää Viipurin maalaiskunta? Millainen
on Säiniö, josta ystäväni on kotoisin?
Kerron sitten lisää Viipurista, karjalaisten kaupungista.
 |
| Hyvästi, Viipuri. Me palaamme. |
Lisää kuvia: www.facebook.com/rautaajapelargonioita
