Viipurin karjalanpiirakka |
Aamujunan ikkunoista näkyy vain mustaa. Miten se
maahantulokaavake pitikään täyttää? No, se on helppo juttu. Ei tarvitse enää
laskea rahojaan eikä miettiä arvoesineitään. Toista oli silloin ennen. Neuvostoaikaan
piti laittaa ylös kellot, sormukset ja kamerat. Takaisin tullessa sama juttu,
ja ne piti olla edelleen tallella. Kohta omat eväät on syöty, ja ei aikaakaan,
kun jo ollaan Viipurissa.
Ensin meidät ohjataan asemarakennuksen syövereihin. Vain
muutama ihminen on lähtenyt Suomesta perjantaina matkalle Viipuriin. Ei ole
jonoja. Passit tarkastetaan, ei muuta. Sitten meidät lasketaan kaupungille kuin
lehmät kesäiselle laitumelle.
Ihan ensimmäiseksi on mentävä vaihtamaan paikallista
valuuttaa. Menemme hotelli Victorian viereiseen pankkiin rahan vaihtoon. Kaikki
sujuu mallikkaasti. On hyvä lähteä jatkamaan matkaa, kun on ruplia pussissa.
Me naiset haluamme shoppailemaan, hypistelemään riepuja.
Päätämme ensin suunnata katsastamaan Karusellin tarjonnan. Sen takkikauppa
koukuttaa. Sieltä on löytynyt ennenkin kivoja takkeja. Taksilla vai kävellen?
Mieshenkilö joukossamme ehdottaa kävelyä. No, me kävelemme. Loskaiset
jalkakäytävät ovat aika raskaita kävellä. Matka ei ole pitkä, mutta siihen
uppoaa arvokasta aikaa.
Karusellin takkikauppa ei petä nytkään. Ystävälle löytyy
kiva ja edullinen takki kevääksi. Minulle ei löydy mitään tällä kertaa. Joskus
on löytynyt. Kenkäkaupassa on alennusmyynnit, ja yhdet talvisaappaat lähtevät
meidän matkaamme. Karusellin apteekista ostamme hevosrasvaa ystävän
kolotuksiin. On ainakin jotain tuliaista matkassa.
Nälkä alkaa jo kurnimaan. Päätämme mennä Karusellin
kahvilaan syömään. Siellä olemme ennenkin käyneet ja saaneet hyviä lettuja.
Myyjä puhuu muutaman sanan suomea. Näytämme selkeitä ruokakuvia, ottaisimme
tuon ja tuon. No, tänään ei tunnu juuri mitään niistä olevan tarjolla. Päädymme
teehen ja lettuihin, jossa on kanapihvit sisällä. Ruoka on menettelevää.
Lähdemme kävellen kohti kaupungin keskustaa. Linnan kohdalla
on pakko pysähtyä. Menemme linnan portista sisään. Remontin makua on siellä
täällä, vaikka kai vain torni on virallisesti remontissa. Avaamme pari ovea ja
astumme sisään kauppaan. Myöhemmin löydämme alueelta toisenkin kaupan. Kovin on
hiljaista, ei mahda muistoesinekauppojen myynti olla kovin suurta tähän aikaan
vuodesta. Linnan alue kuitenkin kiinnostaa, tänne täytyy tulla uudelle
tutkimusmatkalle. Kesä olisi varmaan juuri sopiva aika tänne.
Linna kiinnostaa |
Sillan jälkeen näemme kivan kahvilan, johon aiomme poiketa.
”Ei älkää menkö sinne”, lyöttäytyy vanha ukko seuraamme. Hänen mukaansa sen
kahvilan kahvi on huonoa, ja lähellä olevan italiaisen kahvilan hyvää. Ukko
puhuu suomea ja sanoo olevana eläkkeellä oleva opettaja. Hän pyytää meiltä 0,20
senttiä rahaa.
Tähän kahvilaan meidän oli tarkoitus poiketa; ensi kerralla sitten. |
Jatkamme matkaa. Näemme miehen suositteleman italiaisen
kahvilan, mutta se ei meitä miellytä. Ehkä olisi pitänyt mennä siihen
kahvilaan, joka oli heti sillan jälkeen? Toiseen kertaan. Kävelemme hiukan Krepostnaya-nimistä
katua ylöspäin ja löydämme mieleisemme kahvilan.
Kahvilan myyjätär on ystävällinen. Teemme tilauksemme. Kokki
ilmestyy oviaukkoon ja esittelee juuri paistamiaan keitinpiirakoita, joissa on
sisällä perunaa ja lihaa. Ystäväni ottaa niitä. Hän ottaa myös juustopohjaisen
keiton, josta erityisesti sanoi pitäneensä. Mieheni tilaa tapansa mukaan
karjalanpiirakan. Minä otan elämäni isoimman pullan. Tarjoilija tuo pullan
syöntiä varten haarukan ja veitsen. Kyllähän pullan niinkin voi syödä.
Maistelemme toistemme annoksia, ja vaikka suurta kulinaarista kokemusta emme saaneetkaan,
paikan tunnelma oli rento ja ystävällinen.
Katunäkymää matkan varrelta |
Aika kuluu liian nopeasti. Varaamamme kauneushoidot
odottavat. Tout a Fait -kauneushoitolan kanssa samassa rapussa on muutama kiva
pieni kauppa. Suuntaan alusvaateliikkeeseen. Sinne käy maksuvälineenä vain
paikallinen kahiseva. Viimeksi ostokseni jäivät puolitiehen, kun ruplia oli
rajoitetusti. Palvelu on loistavaa, vaikka yhteiset sanat ovat vähissä. Mukaan
tarttuu puuvillaisia paitoja, alushousuja ja yksi bambuyöpaita. Ihania! Pääasia
on ehkä kuitenkin se, että ostotilanne on rauhallinen, ei mitään päälle käypää.
Elämän luxusta Tout a Fait |
Sitten kauneushoitolaan. Teetä vai kahvia? Teetä, kiitos.
Odottelen vuoroani ja jutustelen ystävällisen englantia puhuvan työntekijän
kanssa. Kohta minua haetaan hierottavaksi. Jokaisella hierojalla on oma
kädenjälkensä. Jään kaipaamaan edellisen kerran hierojaa. Hän hieroi myös
vatsan seudun. Hyvä oli kyllä tämäkin hieroja, ei pääse valittamaan. Seuraavana
on vuorossa jalkahoito ja sitten manikyyri. Sitä voi hetken tuntea itsensä
lähes kuninkaalliseksi.
Hoidot kestävät aika kauan. Harkitsemme sen jälkeen vielä
kauppoihin menoa, mutta Espilän valot loistavat houkuttelevasti ja vetävät
meidät sinne sisään. Emme pettyneet. Ruoka oli hyvää, ja tunnelma iloinen.
Ystäväni tarjoama kuiva kuohuviini oli venäläistä ja erittäin onnistunutta.
Kiitos hyvästä matkaseurasta ja kiitos jälleen rakas Viipuri.
Kiitos, Espilä! |
Ei muuta kuin uusimaan viisumeja ja suunnittelemaan
kesäretkeä Viipuriin. Monrepos-puisto kiinnostaa minua kovin. Tosin pelottaa,
mitä siitä on enää jäljellä. Se on omin silmin nähtävä ja kameralla
tallennettava.
Lisää kuvia: www.facebook.com/rautaajapelargonioita
Viipurisarja:
http://rautaajapelargonioita.blogspot.fi/2017/05/viipuriin-omalla-autolla.html
http://rautaajapelargonioita.blogspot.fi/2017/11/junalla-viipuriin.html
http://rautaajapelargonioita.blogspot.fi/2017/05/viipurin-matkaajat-kolme-naista-ja.html
http://rautaajapelargonioita.blogspot.fi/2017/03/viipuri-karjalaisten-kaupunki.html
Viipurisarja:
http://rautaajapelargonioita.blogspot.fi/2017/05/viipuriin-omalla-autolla.html
http://rautaajapelargonioita.blogspot.fi/2017/11/junalla-viipuriin.html
http://rautaajapelargonioita.blogspot.fi/2017/05/viipurin-matkaajat-kolme-naista-ja.html
http://rautaajapelargonioita.blogspot.fi/2017/03/viipuri-karjalaisten-kaupunki.html