Päivämatka Viipuriin

Viipurin karjalanpiirakka

Aamujunan ikkunoista näkyy vain mustaa. Miten se maahantulokaavake pitikään täyttää? No, se on helppo juttu. Ei tarvitse enää laskea rahojaan eikä miettiä arvoesineitään. Toista oli silloin ennen. Neuvostoaikaan piti laittaa ylös kellot, sormukset ja kamerat. Takaisin tullessa sama juttu, ja ne piti olla edelleen tallella. Kohta omat eväät on syöty, ja ei aikaakaan, kun jo ollaan Viipurissa.

Ensin meidät ohjataan asemarakennuksen syövereihin. Vain muutama ihminen on lähtenyt Suomesta perjantaina matkalle Viipuriin. Ei ole jonoja. Passit tarkastetaan, ei muuta. Sitten meidät lasketaan kaupungille kuin lehmät kesäiselle laitumelle.

Ihan ensimmäiseksi on mentävä vaihtamaan paikallista valuuttaa. Menemme hotelli Victorian viereiseen pankkiin rahan vaihtoon. Kaikki sujuu mallikkaasti. On hyvä lähteä jatkamaan matkaa, kun on ruplia pussissa.

Me naiset haluamme shoppailemaan, hypistelemään riepuja. Päätämme ensin suunnata katsastamaan Karusellin tarjonnan. Sen takkikauppa koukuttaa. Sieltä on löytynyt ennenkin kivoja takkeja. Taksilla vai kävellen? Mieshenkilö joukossamme ehdottaa kävelyä. No, me kävelemme. Loskaiset jalkakäytävät ovat aika raskaita kävellä. Matka ei ole pitkä, mutta siihen uppoaa arvokasta aikaa.

Karusellin takkikauppa ei petä nytkään. Ystävälle löytyy kiva ja edullinen takki kevääksi. Minulle ei löydy mitään tällä kertaa. Joskus on löytynyt. Kenkäkaupassa on alennusmyynnit, ja yhdet talvisaappaat lähtevät meidän matkaamme. Karusellin apteekista ostamme hevosrasvaa ystävän kolotuksiin. On ainakin jotain tuliaista matkassa.

Nälkä alkaa jo kurnimaan. Päätämme mennä Karusellin kahvilaan syömään. Siellä olemme ennenkin käyneet ja saaneet hyviä lettuja. Myyjä puhuu muutaman sanan suomea. Näytämme selkeitä ruokakuvia, ottaisimme tuon ja tuon. No, tänään ei tunnu juuri mitään niistä olevan tarjolla. Päädymme teehen ja lettuihin, jossa on kanapihvit sisällä. Ruoka on menettelevää.

Viipurin linnan sisäpihaa

Lähdemme kävellen kohti kaupungin keskustaa. Linnan kohdalla on pakko pysähtyä. Menemme linnan portista sisään. Remontin makua on siellä täällä, vaikka kai vain torni on virallisesti remontissa. Avaamme pari ovea ja astumme sisään kauppaan. Myöhemmin löydämme alueelta toisenkin kaupan. Kovin on hiljaista, ei mahda muistoesinekauppojen myynti olla kovin suurta tähän aikaan vuodesta. Linnan alue kuitenkin kiinnostaa, tänne täytyy tulla uudelle tutkimusmatkalle. Kesä olisi varmaan juuri sopiva aika tänne.

Linna kiinnostaa

Sillan jälkeen näemme kivan kahvilan, johon aiomme poiketa. ”Ei älkää menkö sinne”, lyöttäytyy vanha ukko seuraamme. Hänen mukaansa sen kahvilan kahvi on huonoa, ja lähellä olevan italiaisen kahvilan hyvää. Ukko puhuu suomea ja sanoo olevana eläkkeellä oleva opettaja. Hän pyytää meiltä 0,20 senttiä rahaa.

Tähän kahvilaan meidän oli tarkoitus poiketa; ensi kerralla sitten. 

Jatkamme matkaa. Näemme miehen suositteleman italiaisen kahvilan, mutta se ei meitä miellytä. Ehkä olisi pitänyt mennä siihen kahvilaan, joka oli heti sillan jälkeen? Toiseen kertaan. Kävelemme hiukan Krepostnaya-nimistä katua ylöspäin ja löydämme mieleisemme kahvilan.

Kahvilan myyjätär on ystävällinen. Teemme tilauksemme. Kokki ilmestyy oviaukkoon ja esittelee juuri paistamiaan keitinpiirakoita, joissa on sisällä perunaa ja lihaa. Ystäväni ottaa niitä. Hän ottaa myös juustopohjaisen keiton, josta erityisesti sanoi pitäneensä. Mieheni tilaa tapansa mukaan karjalanpiirakan. Minä otan elämäni isoimman pullan. Tarjoilija tuo pullan syöntiä varten haarukan ja veitsen. Kyllähän pullan niinkin voi syödä. Maistelemme toistemme annoksia, ja vaikka suurta kulinaarista kokemusta emme saaneetkaan, paikan tunnelma oli rento ja ystävällinen.

Katunäkymää matkan varrelta

Aika kuluu liian nopeasti. Varaamamme kauneushoidot odottavat. Tout a Fait -kauneushoitolan kanssa samassa rapussa on muutama kiva pieni kauppa. Suuntaan alusvaateliikkeeseen. Sinne käy maksuvälineenä vain paikallinen kahiseva. Viimeksi ostokseni jäivät puolitiehen, kun ruplia oli rajoitetusti. Palvelu on loistavaa, vaikka yhteiset sanat ovat vähissä. Mukaan tarttuu puuvillaisia paitoja, alushousuja ja yksi bambuyöpaita. Ihania! Pääasia on ehkä kuitenkin se, että ostotilanne on rauhallinen, ei mitään päälle käypää.

Elämän luxusta  Tout a Fait

Sitten kauneushoitolaan. Teetä vai kahvia? Teetä, kiitos. Odottelen vuoroani ja jutustelen ystävällisen englantia puhuvan työntekijän kanssa. Kohta minua haetaan hierottavaksi. Jokaisella hierojalla on oma kädenjälkensä. Jään kaipaamaan edellisen kerran hierojaa. Hän hieroi myös vatsan seudun. Hyvä oli kyllä tämäkin hieroja, ei pääse valittamaan. Seuraavana on vuorossa jalkahoito ja sitten manikyyri. Sitä voi hetken tuntea itsensä lähes kuninkaalliseksi.

Hoidot kestävät aika kauan. Harkitsemme sen jälkeen vielä kauppoihin menoa, mutta Espilän valot loistavat houkuttelevasti ja vetävät meidät sinne sisään. Emme pettyneet. Ruoka oli hyvää, ja tunnelma iloinen. Ystäväni tarjoama kuiva kuohuviini oli venäläistä ja erittäin onnistunutta. Kiitos hyvästä matkaseurasta ja kiitos jälleen rakas Viipuri.

Kiitos, Espilä!

Ei muuta kuin uusimaan viisumeja ja suunnittelemaan kesäretkeä Viipuriin. Monrepos-puisto kiinnostaa minua kovin. Tosin pelottaa, mitä siitä on enää jäljellä. Se on omin silmin nähtävä ja kameralla tallennettava. 

Lisää kuvia: www.facebook.com/rautaajapelargonioita

Viipurisarja:

http://rautaajapelargonioita.blogspot.fi/2017/05/viipuriin-omalla-autolla.html

http://rautaajapelargonioita.blogspot.fi/2017/11/junalla-viipuriin.html

http://rautaajapelargonioita.blogspot.fi/2017/05/viipurin-matkaajat-kolme-naista-ja.html

http://rautaajapelargonioita.blogspot.fi/2017/03/viipuri-karjalaisten-kaupunki.html