Viipurin antiikkia ja nykyaikaa

Antiikkia Antiikkia

Tällä kertaa lähdimme kohti Viipuria ystäväpariskunnan kanssa. Ei ollut ihmeempiä odotteita, lähinnä ajatuksena oli viettää aikaa yhdessä ja tutustuttaa noviisit kaupunkiin. Nousimme Lahden asemalta aamun ensimmäiseen Allegroon.

Aamujuna saapuu Viipuriin juuri kun aamiaisajat ovat hotelleissa ohi. Se on harmi. Olisimme muuten menneet hotelli Victorian aamupalalle. Nyt lampsimme suoraan Vyborg-hotelliin. Huoneemme ei ollut vielä luovutuskunnossa, mutta saimme jättää laukkumme säilytykseen. Kyseessä on vanha suomalainen Knut Posse -niminen hotelli. Ei vain hotellin nimi, vaan myös kadun nimi, on niistä ajoista muuttunut. Katu oli aiemmin Karjalankatu, ja nyt se on Leningradski Prospekt. Talo on alkujaan rakennettu Karjalan Kirjapaino Oy:n tarpeisiin vuonna 1929.  Rakennus on varsin komea sekä ulkoa että hotellin aulasta. Mietiskelimme miltä aikakaudelta ulkoseinällä olevat kivilaatat mahtoivat olla. Ainakin työn jälki oli hyvää.

Lähdimme kulkemaan Torkkelinkatua eli nykyistä Prospekt Leninaa etsien kahvilaa, jossa olimme aiemminkin käyneet. Se löytyi helposti. Seuraavaksi vuorossa oli kauppahalli. Ystävämme olivat hämmästyneitä hallin runsaasta tarjonnasta. Itse mietin esimerkiksi hedelmien myyjää. Hänen pöytänsä aina notkuvat myytävää, mutta ostajia näkyy harvakseltaan. Mihin ne kaikki hedelmät loppujen lopuksi joutuvat?

Kauppahallista tarttui mukaan muutamat käsineet ja pellavaiset pussilakanat. Olisin halunnut ostaa ruusukuvioiset, mutta niitä oli vain yhdet kappaleet jäljellä. Niinpä päädyin ruudullisiin lakanoihin. Taas oli kannettavaa mukana. Hapankaalit ym. herkut jätimme tällä kertaa suosiolla taakse.

Tässä vaiheessa oli jo nälkä päässyt yllättämään matkailijat ja suuntasimme aiemmin hyväksi kokemaamme Black Bull Bariin, jonka ruoka ei nytkään tuottanut pettymystä. Otin mieheni kanssa kuorrutetut pihvit ja ne olivat paistettujen, rapeitten kasvisten kanssa erittäin maistuvat.

Black Bull Barin herkullinen ateria

Ruokailun jälkeen pitäisi löytää kahvila. Eteemme osui Linnakadulla antiikkiliike, jonne poikkesimme. Ensimmäiseksi meiltä kysyttiin, otammeko kahvia, ja kyllähän me otimme. Samalla katselimme ympärillämme olevia aarteita. Ystävämme iski silmänsä vanhaan kirjoituspöytään, jossa oli helmiäistä. Miten sen saisi Suomeen? Junalla matkustavan kai olisi mahdotonta se raahata, ja saisiko sitä ollenkaan viedä rajan yli? Suomea puhuva myyjäkin oli jo lähtenyt. Tyydyimme siis vain valokuvaan pöydästä. Ennen lähtöämme meille kerrottiin, että kahvi maksaa niin ja niin paljon. Sehän on selvä – ei muuta kuin lompakko auki.

Viipurin antiikkia

Kyselimme liikkeessä, että onko Viipurissa muita antiikkiliikkeitä. Herrasmiehen kertomuksen mukaan tämä olisi ainoa. Aika vaikea sitä olisi kyllä uskoa. Ehkä löydämme vielä sen toisen ja kolmannenkin.

Jälkiruokana oli vielä Tout a Fait -kauneushoitolan hoidot. Yhdelle oli jalkahoito, toiselle kynsihoito ja sitten vielä Elenan mahtava hieronta. En ole koskaan kokenut Suomessa sen tasoista hierontaa. Tämä täytyy ottaa uusiksi! Saimme vielä ekstrana teet ja konvehdit. Hyvää asiakaspalvelua voi antaa, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan.

Illan lopuksi menimme iltapalalle Espilään. Ruoka oli hyvää ja miljöö kaunis. Ei voi valittaa. Sitten vuorossa oli hotellimme, josta voisi sanoa vähän valituksen sanoja. Valitus koskee lähinnä vessaa ja huoneen kokolattiamattoa. Hotelli kaipaisi arvoistaan remonttia. Vesi seisoi vessan lattialla ja on varmasti mennyt rakenteisiin. Tuuletuskaan ei toiminut. Haju oli sen mukainen. Vessan ovi kannatti pitää tiukasti kiinni. Kokolattiamatolla ei tehnyt mieli kävellä sukkasillaan. Vuoteet olivat kuitenkin hyvät,  ja uni maittoi.

Toisen päivän suunnitelmamme oli tutustua uuteen kauppakeskukseen nimeltään Cupus. Ystävä löysi sieltä kauniin vaaleanpunaisen takin. Huomasimme myös edullisen kauneuspisteen, jossa ystäväni kävi siistimässä kulmansa. Geelilakkaus olisi ollut myös hyvin edullinen.

Cupuksen kauneuspalveluja

Cupuksen tarjontaa lapsille

Cupuksessa voisi mennä vaikka elokuviin 

Mieheni ehdotuksesta lähdimme kävelemään Vimos-rautakauppaan. Me muut olisimme halunneet siirtyä taksiin, mutta hän halusi kävellä. Niinpä me lähdimme kävelemään. Löytyihän se Vimos, joka lienee jokaisen remonttimiehen taivas. Ihmeteltävää riitti niin tarjonnan kuin hintojenkin puolesta. Parasta oli, että löytyi myös suomenkielinen myyjä. Hän kertoi olevansa Viron venäläisiä ja että hänet oli palkattu nimenomaan suomalaisturistien takia. Mitään emme tainneet kaupasta ostaa, mutta miesten mieleen jäi yhtä, jos toistakin.

Taksilla hurautimme kaupunkiin ja pyysimme taksikuskin viemään meidät hyvään ravintolaan. Ravintola oli upeassa vanhassa kellarissa sijaitseva Slavyanskaya Trapeza.  Meiltä kysyttiin suomeksi, että pystymmekö ruokailemaan tunnissa, koska heille on tulossa iso ryhmä. Tottakai me pystyimme.

Slavyanskaya Trapezan herkulliset kermaperunat ja makoisa kastike

Pikkuhiljaa piti hilautua hakemaan laukut säilytyksestä ja suunnata Viipurin juna-asemalle. Eikä aikaakaan, kun olimme jo Lahdessa. Ei sitten muuta kuin uutta Viipurin reissua suunnittelemaan!

Viipurin pussilakanat

Pellavapussilakanat –  mikä ihana ylellisyys!

Mikä ihana tunne. En olisi osannut etukäteen arvata, että nämä lakanat tuntuvat käytössä näin mukavilta. Näitä täytyy saada lisää! Luonnonmateriaaleista pellava on ihan omaa luokkaansa.

Olin pitkään harkinnut pellavaisten pussilakanoiden ostamista. Katselin niitä sieltä ja täältä – lähinnä netistä.  Lakanat olivat sekä hinnakkaita että ikävän näköisiä. Asia jäi hautumaan, kunnes viime Viipurin matkalla ajattelin, että nyt tai ei koskaan.

Kauppahallin vanhan osan toisessa kerroksessa on oikea pellavataivas.  Jo oven suussa myyjänä toimiva mies on esittelemässä pellavalakanoita. Harkitsin hyvän tovin, ottaisinko viivalliset vai kukkakuviolliset pussilakanat. Päädyin tällä kertaa viivallisiin. Ostin myös tyynyliinat. Aluslakanat jätin seuraavaan kertaan. Ne tulen kyllä tämän kokemuksen jälkeen ostamaan, ja ostan ehkä myös kukalliset pussilakanat.

Kotona ensimmäiseksi pesin ostamani lakanat, ja sitten mankeloin ne. Kun yritin laittaa täkkejä pussilakanan sisään, tulikin tenkkapoo. En meinannut löytää mistään aukkoa, mistä pujottaa peite sisään. Päissäkään ei ollut reikiä, mistä operoida. Apua!!

Pyöriteltyäni hyvän tovin lakanoita löysin pussilakanan sivusta aukon. Niin, ja minkä kokoisen? Pienen. Miten ihmeessä tänne saa ujutettua peiton? No, pojan avustuksella se onnistui. Kaipa venäläiset maatuskat selviävät tästä paljon paremmin. He lienevät tehneet tätä työtä jo ammoisia aikoja.

Olinhan minäkin matkustanut Neuvostoliitossa 1970-luvulta lähtien. En kuitenkaan ollut syventynyt heidän pussilakanoidensa sielunelämään. Muistiini tupsahti kuvia pussilakanoista, joissa oli suht iso reikä keskellä. Peitot tietysti ujutettiin siitä lakanan sisään. Ehkä sellaisetkin lakanat tulevat vielä vastaan.

Niin kuin yleensäkään, ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä jotain. Ei ole vain yhden oikeanlaisia pussilakanoita. Tässä sivusta operoitavassa mallissa peite pysyy paljon paremmin pussilakanan sisällä. Ei tarvitse joka ilta ravistella pussilakanaa ja työntää peittoa sisään.

Poikani asui aiemmin Saksassa. Silloin tuli tehtyä hiukan tuttavuutta saksalaisten pussilakanoiden ja tyynyliinojen kanssa. Niihin olen tosin törmännyt myös täällä kotisuomessa. Olen ostanut saksalaisia pussilakanoita Lidlistä. Ne ovat olleet varsin kauniita. Niissä lakanoissa on alhaalla napit, jotka takaavat peitteen pysymisen pussilakanan sisällä. Yksi ongelma tosin on; lakanoita ei uskalla laittaa mankeliin. Mankelissa napeista tulee usein puolikkaita. Lakanat kannattaa vain rullata tiukalle rullalle, ja siinä kaikki.

Millaisia sitten ovat saksalaiset tyynyliinat? Isoja. Hurjan isoja. Niin ovat heidän tyynynsäkin. Pojan mukana kulkeutui meille useampikin saksalainen tyynyliina. Sisään sopisi vaikka kaksi suomalaista tyynyä. Isossa tyynyliinassa on vara parempi – ainakin kutistumisvara. Sitten on napit. Niillä suljetaan myös tyynyliinat. 

Lidlin tyynyliina ja ne napit

Kaikessa on puolensa – hyvät ja huonot.  Nuorena ei tällaisiin asioihin tullut kiinnitettyä huomiota, mutta nyt vanhempana sitäkin enemmän. Pellavaiset lakanat ovat ihanat niin kesällä kuin talvellakin.