Leningradista Pietariin

Aamulla piti herätä aikaisin ja kävellä ison tien viereen matkalaukkujen kanssa. Siinä sitten odotettiin, milloin bussi mahtaisi tulla. Linjuriauto oli täynnä väkeä, joko hiljaista tai sitten vähemmän hiljaista. Suurin osa oli toisilleen tuntematonta porukkaa. Toisin saattaisi olla kohta olla.

Ennen rajaa matkanjohtaja jakoi kaavakkeet, jotka piti täyttää. Paljonko pussista löytyy rahaa? Onko arvoesineitä? Lahjoja? Ammuksia? Jossakin vaiheessa tiukkailmeiset tullimiehet tulivat bussiin ja tekivät alustavan tarkastuksen meille matkailijoille: montako henkeä ja täsmääkö passien kuvat omistajiinsa?

Tullissa sai sitten seistä vaihtelevan ajan. Linja-auto syynättiin tarkkaan. Kun kaikki oli reilassa ja päästiin jatkamaan matkaa, porukka rentoutui. Loma saattoi alkaa. Puheensorina koveni bussissa, ja saattoipa jonkun pullo kiertää joukossa.

Viipuri oli ensimmäinen etappi. Mikä ruokapaikka meille on varattu tänään? Venäläinen piimä ja leipä eivät pettäneet koskaan. Muu saattoi sitten olla mitä oli. Asemarakennuksessakin piti pyörähtää. Ei tarvinnut mitään vessakylttejä, kyllä sinne muutenkin löysi. Ajatella, tämä on joskus ollut meidän!

Ensimmäinen Berjozka – pysähdys oli Viipurissa. Meillä oli pitkä lista puunukeista ja muista koriste-esineistä, mitä kukakin oli tilannut. Olisipa silloin tajunnut ostaa posliinisia ihmisfiguureja. Niillä olisi nyt rahallista arvoa. Kaikenlaista muuta Venäjältä tuotua aarretta kyllä kaapeista vieläkin löytyy.

Jos kuski ajoi rantatietä, niin jippii. Oli kiva katsella maisemia ja Terijoen huviloita. Leningradia lähestyttäessä porukkaa mietitytti, mikä olisi hotellimme. Olimmehan maksaneet jostakin tietystä majapaikasta, mutta ainahan se saattoi hovissa muuttua. Valittaa ei kannattanut. Sillä olisi vain pilannut matkafiiliksen.

Näistä matkatunnelmista on jo 35 – 40 vuotta. Taisin käydä silloisessa Leningradissa ja sitten jo Pietariksi muuttuneessa kaupungissa yli 30 kertaa. Niistä matkoista on minulla matkamuistojen lisäksi paljon valokuvia.

Nyt olisi suunnitteilla vuosiviisumin hankkiminen itänaapuriin. Olen ajatellut kaivella kartat esiin, katsoa vanhat valokuvat läpi ja virittäytyä tunnelmaan. Silloin nuorena ei oppaiden jakama historiatieto juurikaan kiinnostanut. Nyt kyllä kiinnostaa.

Tarkoitukseni on kirjoittaa sarja muistoja matkoista Neuvostoliittoon ja Viron sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Haluaisin kertoa myös tästä päivästä ja niistä paikallisista ihmisistä, joihin sain tutustua silloin kauan sitten. Jos tämä aihe kiinnostaa, niin pysy kuulolla.