maanantai 26. lokakuuta 2015

Tartu hetkeen


Löysin netistä ihanan Arabian astiaston. Yritin hieroa myyjän kanssa kauppoja ja tarjosin mielestäni hyvän hinnan. Se ei riittänyt myyjälle. Jossakin vaiheessa luovutin. Arabian astioiden hinnat ovat laman myötä laskeneet, mutta sama astiasto on edelleen myynnissä. Nyt siitä ei voi saada sitä, mitä silloin tarjosin.



On vaikea arvioida, milloin hinnat laskevat ja milloin nousevat. Kun löytää ostajan, kannattaa tinkiä hinnasta ja tarttua hetkeen. Jos ostajana kohtaa jotain haluamaansa uniikkia, tilaisuus on ehkä ainutkertainen.

Olen löytänyt Sinikkani eri paikoista. Olen saanut kauniita, lähes käyttämättömiä kuppeja. Mutta kohdalle on osunut myös leimaamaton kermanekka. Myyjä ei kertonut huutonetissä, että leimaa ei ole ja kannu lienee täysin arvoton.

Sinikka-astiaton suunnittelija on Greta Lisa Jäderholm-Snellman.  Sarja on käsinmaalattu ja sitä on valmistettu vuosina 1940 – 1957. Maalarit ovat vaihtuneet, ja kupit ovat erilaisia, vaikka ovatkin saman sukuisia. Toiset astiat ovat koristeellisempia, toiset yksinkertaisempia. Joku maalari on käyttänyt paljon kultausta, toiselta se on lähes kokonaan unohtunut pois. Toisen siveltimen jälki on paksu, toisen ohut.



Olisi kiinnostava tietää, miksi astiaston nimi on Sinikka. Monta muutakin kysymystä olisi, mutta vastauksia tuskin on saatavissa. Olen kysynyt lisätietoja Arabian museolta, mutta vielä en ole saanut vastauksia.


Katan iloisin mielin pöytäni kauniilla Sinikoilla. Muitakin astiastoja kaapistani löytyy, mutta niistä kerron toisella kertaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti