![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjTKSPUhYAp2xiAotcSJmzTDNaYr-8QDnChAuIw6L21LQlGVtgXLL9LbSpfFHBKOiIsdBm3meRBaRpFfq4ATC1cJChigJbhEhHbmSLxeF3Fw7k-X1SFvjhFdOy9cQARXAXQULggJJ6utwke/s400/pelargoni+004.JPG) |
Milloin me päästään ulos? |
Työkaverini valitti, että pitäisi taas laittaa ne joriinit
maahan. Kysyin häneltä, paljonko niitä joriineja eli daalioita tai mummokukkia sitten
on. Vastaus oli viisi juurakkoa. Mitäs sitten, jos niitä onkin 50 tai vaikka
100? Monen mielestä joriineissa on niin iso työ, että he eivät niitä halua
ollenkaan puutarhaansa.
Minusta joriinit ovat helppoja – keväällä maahan ja syksyllä
ylös. Joriineista saa isoja, näyttäviä kukkaryhmiä. Kalliiksikaan niiden kukinta ei tule, samat
juurakot ovat käytössä vuodesta toiseen. Ne vieläpä lisääntyvät koko ajan,
joten niitä voi antaa jollekin tai vaihtaa kasveja harrastajien kanssa.
Monet esikasvattavat joriineitaan ruukussa ennen ulos
viemistä. Minä en sitä tee. Siihen eivät minun resurssini riitä. Eikä
sellaiselle määrälle ruukkujakaan olisi meillä tilaa. Laitan aina joriinini
suoraan maahan. Mukulat voi aika aikaisessa vaiheessa pistää maahan. Tietysti
varret ovat hallan arkoja ja siksi lämpötiloja pitää tarkkailla. Tarvittaessa
kannattaa laittaa harso yöksi kasvien päälle.
Gladioluksekseni eli miekkaliljani ovat myös samoja
mukuloita vuodesta toiseen. Jotkut sanovat, etteivät samat mukulat kuki
useampana vuotena. En ole sitä vielä huomannut. Joskus aiemmin esikasvatin
gladiolukseni sisällä, mutta nyt olen siitäkin luopunut. Laitan gladiolukseni
suoraan isoon ruukkuun pihamaalle.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcjM4fDoB66h1BFH0a1b90wBQYCEKmK2xYpEIqJXjFLes-O_g0o2WqDTtC8vvjiPV5uJ3Xjb_V-YiaerCdCz9eAv8w0CKeeDOZBD1TzyDpbiaiupeLDB08uHqqGRBa00-rtm_3AKKlkWKB/s400/toukokuun+alku+009.JPG) |
Gladiolukset ovat mullassa. |
Pelargoneja perin jo anopiltani, jonka kukkien hoitoajasta
on jo vuosikymmeniä. Siis ainakin osa pelargoneistani on varsin vanhoja. Aluksi
vaihdoin niihin joka vuosi uudet mullat kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Leikkasin
vanhat varret pois ja kannoin ruukut kellarista huonetilaan.
Joskus jopa säilytin
kukkia työpaikkani käyttämättömässä viherhuoneessa. Lastasimme kukat auton
peräkärryyn ja lapsityövoiman avulla siirsimme ne kesän päätyttyä rakennuksen
toiseen kerrokseen. Sitten taas kesän korvilla oli sama rahtaus edessä. Siihen
osallistuivat niin omat lapset kuin heidän kaverinsakin. Varmaan monelle jäi
elinikäisiä muistoja pelargonioista – ei välttämättä vain positiivisia.
Nykyisin yksinkertaisesti kannan pelargoniruukut syksyllä
kellariin. Toisinaan vaihdan niihin keväällä mullat, toisinaan en. Tuon kukat
vasta myöhään keväällä verannallemme, jossa ei ole lämmitystä. Siinä ne sitten
istua kököttävät odottaen ulos pääsyä. En todellakaan karaise kymmeniä ruukkuja
viemällä niitä aamulla ulos ja tuomalla ne illalla takaisin sisään. Avaan vain
yksinkertaisesti verannan oven päiväksi, jotta kukat saavat haistella keväistä
ilmanalaa ja unelmoida tulevasta kesästä.
Joriinini ja gladiolukseni ovat jo päässeet pihalle mullan
uumeniin. Nyt vain odotan kasvun ihmettä. Pelargoniani kuikuilevat verannalta
ulos ja odottavat omaa vuoroaan. Kerron sitten kesällä blogissani kuvin ja sanoin,
mitä mullasta on tullut esiin.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-6mvb0B28pRqvXL3q9CdAxPHTcFLE79QwAMHi791TgWV5gC8Osiug1HUxwgyYLgAz-AEdGD_FZnRk7Phv5NBUoZUqHf24GE5Ib2jx-q2tYnskCs7ho5qteo1P1DxgIfKYo9NpNf2tKzJe/s400/toukokuun+alku+017.JPG) |
Jos muut pettää, niin orvokki ei. Se kestää pientä pakkasta ja kukkii koko kesän. |