Kukat ja niiden tarinat

Kullerot - varma valinta

Vuosia sitten minulla oli hieno ammattilaisen tekemä kukkapenkki. Elämäni oli siihen aikaan niin kiireistä, etten ehtinyt pitää penkistäni huolta. Kukkapenkkini heinittyi ja tuli aika nostaa penkki ylös. Kävimme mieheni kanssa kasvit läpi kasvi kasvilta ja poistimme rikkaruohot. Osa kukista oli pikku hiljaa hävinnyt penkistä ja vain vahvimmat olivat jäljellä.

Se oli ponnahduslauta oman näköiselleni penkille, ja prosessi jatkuu yhä. Ammattilainen osaa tehdä hienon penkin, mutta se ei useinkaan ole omistajansa näköinen. Olen istuttanut penkkiin vähitellen kukkia, joihin minulla on aivan erityinen suhde.

Alkukesän tilanne penkissäni

Kukkapenkkini kullerot haimme ystäväni kanssa metsästä. Kun kullerot kukkivat, muistan ystävääni. Jalopähkämön kukkiessa mieleeni tulee ystäväni ja hänen tyttärensä. Vierailimme joskus kauan sitten taidenäyttelyssä Hollolan vanhalla paloasemalla, ja jalopähkämöt kukkivat silloin hyvin voimallisesti aseman pihalla. Kukkapenkkini narsissit toi eestiläinen ystäväni minulle lahjaksi. Hän istutti ne itse penkkiini. Narsissit muistuttavat hänestä.  

Viime talvena kuolivat neilikkaruusuni. Ne olivat olleet tärkeä osa pihaani vuodesta vuoteen. Viime talvi oli poikkeuksellisen ankara; oli kylmää, mutta ei ollut suojaavaa lumikerrosta. Luultavasti myös kärhöni on mennyttä. Se kukki suurin violetinvärisin kukin kesästä kesään, ja aina alkukesästä tarkkailin sen paikkaa: joko jotain näkyisi? Yhtenä kesänä sitä ei tullutkaan, ja surin kukkaani. Välivuoden jälkeen se ilmestyi, ja olin onnellinen. Onko taas välivuosi vai joko on lopullinen loppu?

Tätä kärhöä odotellessa

Lähes kaikilla kukkapenkkini ja pihani kukilla on oma tarinansa. Ne eivät ole vain kukkia, vaan ne ovat muistoja. Syksyllä kukkien maanpäälliset osat kuolevat, mutta keväällä taas ne yleensä tulevat uudelleen ilahduttamaan minua.

Kevätesikkoja minun makuuni

Joriinit, gladiolukset ja pelargoniat

Milloin me päästään ulos?

Työkaverini valitti, että pitäisi taas laittaa ne joriinit maahan. Kysyin häneltä, paljonko niitä joriineja eli daalioita tai mummokukkia sitten on. Vastaus oli viisi juurakkoa. Mitäs sitten, jos niitä onkin 50 tai vaikka 100? Monen mielestä joriineissa on niin iso työ, että he eivät niitä halua ollenkaan puutarhaansa.

Minusta joriinit ovat helppoja – keväällä maahan ja syksyllä ylös. Joriineista saa isoja, näyttäviä kukkaryhmiä.  Kalliiksikaan niiden kukinta ei tule, samat juurakot ovat käytössä vuodesta toiseen. Ne vieläpä lisääntyvät koko ajan, joten niitä voi antaa jollekin tai vaihtaa kasveja harrastajien kanssa.

Monet esikasvattavat joriineitaan ruukussa ennen ulos viemistä. Minä en sitä tee. Siihen eivät minun resurssini riitä. Eikä sellaiselle määrälle ruukkujakaan olisi meillä tilaa. Laitan aina joriinini suoraan maahan. Mukulat voi aika aikaisessa vaiheessa pistää maahan. Tietysti varret ovat hallan arkoja ja siksi lämpötiloja pitää tarkkailla. Tarvittaessa kannattaa laittaa harso yöksi kasvien päälle.

Gladioluksekseni eli miekkaliljani ovat myös samoja mukuloita vuodesta toiseen. Jotkut sanovat, etteivät samat mukulat kuki useampana vuotena. En ole sitä vielä huomannut. Joskus aiemmin esikasvatin gladiolukseni sisällä, mutta nyt olen siitäkin luopunut. Laitan gladiolukseni suoraan isoon ruukkuun pihamaalle.

Gladiolukset ovat mullassa. 

Pelargoneja perin jo anopiltani, jonka kukkien hoitoajasta on jo vuosikymmeniä. Siis ainakin osa pelargoneistani on varsin vanhoja. Aluksi vaihdoin niihin joka vuosi uudet mullat kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Leikkasin vanhat varret pois ja kannoin ruukut kellarista huonetilaan.

Joskus jopa säilytin kukkia työpaikkani käyttämättömässä viherhuoneessa. Lastasimme kukat auton peräkärryyn ja lapsityövoiman avulla siirsimme ne kesän päätyttyä rakennuksen toiseen kerrokseen. Sitten taas kesän korvilla oli sama rahtaus edessä. Siihen osallistuivat niin omat lapset kuin heidän kaverinsakin. Varmaan monelle jäi elinikäisiä muistoja pelargonioista – ei välttämättä vain positiivisia.

Nykyisin yksinkertaisesti kannan pelargoniruukut syksyllä kellariin. Toisinaan vaihdan niihin keväällä mullat, toisinaan en. Tuon kukat vasta myöhään keväällä verannallemme, jossa ei ole lämmitystä. Siinä ne sitten istua kököttävät odottaen ulos pääsyä. En todellakaan karaise kymmeniä ruukkuja viemällä niitä aamulla ulos ja tuomalla ne illalla takaisin sisään. Avaan vain yksinkertaisesti verannan oven päiväksi, jotta kukat saavat haistella keväistä ilmanalaa ja unelmoida tulevasta kesästä.

Joriinini ja gladiolukseni ovat jo päässeet pihalle mullan uumeniin. Nyt vain odotan kasvun ihmettä. Pelargoniani kuikuilevat verannalta ulos ja odottavat omaa vuoroaan. Kerron sitten kesällä blogissani kuvin ja sanoin, mitä mullasta on tullut esiin. 

Jos muut pettää, niin orvokki ei. Se kestää pientä pakkasta ja kukkii koko kesän.

Minäkö hamstraaja?

Lomonosov verkko

Kuulemma vaatteet kutistuvat kaapissa. Minunpa vaatteeni eivät vain kutistu, vaan ne lisääntyvät. Edellisenä vuotena annoin paljon käyttämättömiä vaatteita pois. Niitä saivat sekä sukulaiset että UFF. Näytti siltä, että vaatetankoihin tuli hyvin tilaa.

Tänä keväänä katsoessani vaatekaappejani huomasin, että ne ovat ehkä vielä täydempiä kuin edellisenä vuotena. Ei voi olla totta. En ole ostanut vaatteita, enkä ole niitä keneltäkään saanut. Niiden on pakko lisääntyä talven aikana.

Samoin on käynyt astioidenkin kanssa. Koska ruoanlaitto on lähellä sydäntäni, niin ovat astiatkin rakkaita. Koska ne ovat sekä tarpeellisia että rakkaita, niitä on myös paljon. Ei kuitenkaan koskaan liikaa ja aina puuttuu jotain tuiki tarpeellista. Tosin kahviastiastojen puolesta voisin avata kahvilan vaikka ihan heti. 

Olen aina muistanut, että mistä mikäkin astia on kotoisin. Nyt löysin kaappini uumenista yhden venäläisen kahviastiaston, jota en mielestäni ole koskaan aiemmin nähnyt. Ihan käsittämätöntä. Mistä se on sinne tullut?

Arabian riisiposliinia ja venäläinen astiasto

Arabian Sinikka - Kaksi kermakkoa, kaksi sokerikkoa - piisaako?

Arabian Morsian - Olisiko kolme sokerikkoa riittävä määrä? 

Ensi viikolla kerron kukistani. Nekin lisääntyvät, mutta vain kesäisin. Joriinin juurakoita on vuosi vuodelta vain enemmän, ja niin on kyllä pelargonejakin. Kevätesikoita voisin ottaa lisää.

Jussi se vasta keräilijä onkin. Kaikkea tarpeellista ja tarpeetontakin löytyy ihan jaettavaksi asti. Niistä aarrekätköistä sitten toisen kerran.