perjantai 27. toukokuuta 2016

Kukat ja niiden tarinat

Kullerot - varma valinta
Vuosia sitten minulla oli hieno ammattilaisen tekemä kukkapenkki. Elämäni oli siihen aikaan niin kiireistä, etten ehtinyt pitää penkistäni huolta. Kukkapenkkini heinittyi ja tuli aika nostaa penkki ylös. Kävimme mieheni kanssa kasvit läpi kasvi kasvilta ja poistimme rikkaruohot. Osa kukista oli pikku hiljaa hävinnyt penkistä ja vain vahvimmat olivat jäljellä.

Se oli ponnahduslauta oman näköiselleni penkille, ja prosessi jatkuu yhä. Ammattilainen osaa tehdä hienon penkin, mutta se ei useinkaan ole omistajansa näköinen. Olen istuttanut penkkiin vähitellen kukkia, joihin minulla on aivan erityinen suhde.

Alkukesän tilanne penkissäni
Kukkapenkkini kullerot haimme ystäväni kanssa metsästä. Kun kullerot kukkivat, muistan ystävääni. Jalopähkämön kukkiessa mieleeni tulee ystäväni ja hänen tyttärensä. Vierailimme joskus kauan sitten taidenäyttelyssä Hollolan vanhalla paloasemalla, ja jalopähkämöt kukkivat silloin hyvin voimallisesti aseman pihalla. Kukkapenkkini narsissit toi eestiläinen ystäväni minulle lahjaksi. Hän istutti ne itse penkkiini. Narsissit muistuttavat hänestä.  

Viime talvena kuolivat neilikkaruusuni. Ne olivat olleet tärkeä osa pihaani vuodesta vuoteen. Viime talvi oli poikkeuksellisen ankara; oli kylmää, mutta ei ollut suojaavaa lumikerrosta. Luultavasti myös kärhöni on mennyttä. Se kukki suurin violetinvärisin kukin kesästä kesään, ja aina alkukesästä tarkkailin sen paikkaa: joko jotain näkyisi? Yhtenä kesänä sitä ei tullutkaan, ja surin kukkaani. Välivuoden jälkeen se ilmestyi, ja olin onnellinen. Onko taas välivuosi vai joko on lopullinen loppu?
Tätä kärhöä odotellessa

Lähes kaikilla kukkapenkkini ja pihani kukilla on oma tarinansa. Ne eivät ole vain kukkia, vaan ne ovat muistoja. Syksyllä kukkien maanpäälliset osat kuolevat, mutta keväällä taas ne yleensä tulevat uudelleen ilahduttamaan minua.
Kevätesikkoja minun makuuni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti