Kolme kevättä yhtenä keväänä

Pioni on puutarhan kuninkaallisia. 

Mielestäni parhaat kukka-ajat ovat alku- ja loppukesä. Keskikesä on sitten aika mitään sanomaton kukkaloiston kannalta.

Varsinkin alkukesästä pitää tarkistaa kasvit aamuin illoin. Voi sitä kasvun ihmettä! Jos raskii olla pari päivää poissa kotoa, niin kotiin palatessa ennen kuin tekee mitään muuta, pitää kiertää kaikki pihan kasvit. Miten paljon ne ovatkaan ehtineet kasvaa. En kai vain ole jäänyt jostakin kukinnasta paitsi?

Pari vuotta sitten olimme keväällä Saksassa ja saimme ihailla runsasta kevään vihreyttä siellä. Saksasta jatkoimme matkaamme Irlantiin serkkupojan häihin. Taas saimme kokea kevään riemun uudelleen. Irlannissa ei ollut kevät vielä niin pitkällä kuin Saksassa. Palatessamme Suomeen oli sama kevään hurma taas edessämme. Siis saimme kokea kolme kevättä yhtenä ja samana keväänä!

Schloss Ippenburg, Bad Essen

Bad Essenin kylänraittia toukokuun alussa.

Schloss Ippenburgissa järjestetään teemallisia juhlia pitkin vuotta. Me olimme siellä tulppaanijuhlien aikaan. Tosin paras tulppaaniloisto oli jo takanapäin, mutta se ei tuntunut juhlintaa haittaavan.

Dublin, Irlanti 

Siitä haaveilen, että voisin asua jonakin keväänä pari kuukautta Madeiralla ja ihastella kevään tuloa sille Atlantin valtameressä lepäävälle saarelle. En ole onnistunut vierailemaan Madeiralla kukkaisviikkojen aikana, mutta haluaisin kyllä. Rakastan Jakaranda-puita ja niitä Madeiralta löytyy. Millainen olisi pensasaitoina kasvavien kamelian kukkien tuoksu? Ne varmasti huumaisivat pohjolan asukkaan.

Madeira, toukokuu 2010

Kiva, kun vierailit blogissani. Jää kuulolle, jos olet kiinnostunut tulevista aiheista. Teen muutaman henkilöhaastattelun. Kerron Annesta, joka pyyhki kaupungin pölyt vaatteistaan ja muutti mummonsa tyhjänä olleeseen mökkiin. Oma juttunsa tulee olemaan myös Seposta, joka antaa vanhoille autoille uuden elämän. Sukelletaan myös neuvostoaikaan ystäväni Maren kanssa.

Posti ja kukkien kastelu

Iiris, alkukesän kukkija

Milloin tulet leikkaamaan meille nurmikon? Kasteletko samalla kukat? Minulta et ainakaan verikoetta ota. Näitä kysellään postinkantajilta nykyisin. Ennen posteljoonin kuulema perusvitsi oli: älä tuo laskuja.

Mielestäni Posti on varsin innovatiivinen näissä keksinnöissään. Miten sitten toiminee käytännössä, se on eri asia. Sekoittaako Postin poika nokkosvettä kasteluveteen oikeassa suhteessa? Miten kanan kakan kanssa menee? Kuuluuko kitkeminen myös diiliin, ja osaako posteljooni erottaa rikkaruohot muista kasveista?

Varmasti päästään sopimukseen ruohon leikkaamisesta ja kastelusta. Verikokeiden ottaminen on sitten paljon kinkkisempi juttu. Työterveydessäkään kaikki hoitajat eivät löydä minulta suonta, kuinka sitten postipoika vähällä terveydenhoidon puolen kokemuksellaan? Mitä sitten tapahtuu, kun yleensä pyörryn verikokeesta? Ei, ei verikoetta minulle postin tilauslistalle.

Tosin idea tähän Postin kukkien hoitoon ei ole mikään uusi juttu. Poikani jakoi postia kesätyönään joskus kymmenen vuotta sitten, ja tämä oli jo silloin melko kuuma puheenaihe. Poika oli varsin sinnikäs ja tarkka työntekijä. Hänestä kuitenkin oli tehty valitus.

Valitus kuului näin: postin kantaja käy kastelemassa asiakkaan kukkia. Poika oli ihan ihmeissään, kun se kukkien kastelu ei maittanut kotonakaan niin kuinka sitten työn ohessa ihan extrahommana?

Kun asiaa alettiin selvitellä, niin tässä oli tapahtunut vettä kengässä -ilmiö. Valitus oli alkujaan kerrottu näin: ”Kun käyn kastelemassa matkoilla olevan ystäväni asunnossa kukkia, niin posteljooni kolistelee liikaa luukkuja.” Tältäkin valitukselta olisi vältytty, jos posti olisi jo tarjonnut kastelupalvelun luukkujen kolistelun lisäksi. 

Suviruusu 

Aimon ja Teuvon seikkailu

Aimo ja Teuvo Helsingissä

Elettiin kesää 1940. Talvisota oli loppunut saman vuoden maaliskuussa. Evakoksi joutuneet karjalaiset olivat saaneet tilapäisen majoituksen kuka mistäkin. Korpiselästä kotoisin olevat 15-vuotiaat kaverukset, Aimo ja Teuvo, olivat saaneet majapaikan Sydän-Hämeestä, Pertunmaalta.

Pojat ajattelivat suuren hetkensä nyt koittavan. Oltiinhan lähellä Suomen pääkaupunkia Helsinkiä, josta oli nähty kiinnostavia kuvia koulukirjan sivuilta. Sinne oli päästävä. Rahaa ei pojilla juuri ollut, mutta pojilla oli pyörät ja nuoruuden into.

Matkan ensimmäinen päivä kääntyi illaksi ja poikien täytyi löytää majapaikka. Eivät hämäläiset mielellään avanneet kotinsa ovea vieraille karjalaispojille. Onneksi kuitenkin löytyi ystävällinen opettaja Orimattilasta, joka suostui majoittamaan pojat.

Aamulla taas jatkettiin matkaa ja saavuttiin Helsinkiin. Pääkaupunki oli jotain aivan mahtavaa. Rakennukset olivat hienoja ja ihmisvilinäkin oli melkoinen. Nuoret miehenalut suunnistivat ensimmäiseksi satamaan katsomaan oikeita valtamerialuksia.  Sitten oli vuorossa kansallismuseo ja se vasta iso, komea rakennus olikin. Ennen kokematonta huvitusta tarjosi pojille kaupungilta löytynyt maailmanpyörä, jossa mentiin ylös ja alas.

Muutaman päivän päästä lähdettiin innolla kotimatkalle. Aimo ja Teuvo ajoivat Helsingistä suoraan Pertunmaalle yöpymättä matkan varrella. Melkoinen oli matka ottaen huomioon, ettei Teuvon pyörässä ollut edes satulaa, vain nuppi sen kohdalla. 

Nyt 92-vuotiaana Aimolle on pyöräily pihan hoidon lisäksi rakas harrastus.