Puutarhamultaa vai sisäkukkamultaa

Pelargoneja riittää. 

Olin kaupan kassalla ja juttelin kassan kanssa ostamistani mullista. Kerroin laittavani puutarhamultaa myös sisäkukille. Kassatäti oli ihan kauhuissaan ja sain selvästi hänen verenpaineensa kohoamaan. Niin ei missään tapauksessa saisi tehdä! ”Teet sen kyllä omalla vastuullasi”, hermostui nainen. ”Minä olen toiselta ammatiltani puutarhuri”, jatkoi hän repliikkiään.

En ole tähän päivään mennessä saanut selvyyttä, mikä muu niin suuri ero niissä mullissa on kuin hinta. Jos niitä postimerkin kokoisia pikkupusseja ostaa minun kymmenille isoille ruukuilleni, niin ihan kamalan laskun siitä saa aikaisiksi.

Yritin selvittää asiaa netin syövereistä, mutta en tullut hullua hurskaammaksi. Kyselin samaa asiaa tutulta puutarhurilta, mutta hänkin sanoi tekevänsä kuten minä: puutarhamultaa sisäkukille. Oli kuulemma tehnyt niin jo vuosia. Omalla vastuullahan tämä koko elämä menee.

Minun puutarhan hoitoni ei muutenkaan noudata tarkkoja sääntöjä. Kaikki lehdet kuuluttavat mullan vaihtoja keväällä. Ihan hieno idea, mutta en aina ennätä siihen rumbaan mukaan. Minä vaihtelen multia sitten pitkin kesää ja siirrän kukkia tarpeen mukaan isompiin ruukkuihin. Väitän, ettei kukaan tiedä kukistani, onko niihin joka kevät vaihdettu uudet mullat vai ei.

Eivät kasvitkaan niin sääntöjen mukaan elä. Kärhöni on pitänyt ainakin yhden välivuoden, mutta sitten taas on ilmestynyt minun ilokseni. Tänä keväänä luulin monen kasvin kuolleen talvella, mutta kaikki eivät kuolleetkaan. Neilikkaruusut ja jasmiini vain nukkuivat pitkään, mutta sitten ovatkin kukoistaneet oikein kauniisti. Ei puutarhan hoitoakaan niin säännönmukaisesti tarvitse tehdä. Kaiken pitäisi olla ilon puolella.

Tämä kärhö pitää välillä välivuosia kukinnassaan. 

Lehtikotilo Go

Älkää syökö minun daalioitani!

Ennen lehden lukua ja kahvin hörppäämistä pelaan Lehtikotelo Go  -peliä. Poimin aamutakissani päivän ensimmäiset lehtikotilot nurmikoltamme suoraan etikkaveteen. Jos kävisin koko tontin samalla läpi, en ehtisi töihin ajoissa.

En taida edes muistaa aikaa, jolloin kotiloita ei vielä ollut omassa pihassa. Ainoa lohtu lienee, että oli niitä kaikissa puutarhapäivän puutarhoissakin. Eivät kotilot puutarhan loppu ole, mutta hidaste kylläkin. Pitsistä pidän kyllä, mutta en kasvieni lehdissä.

Poimin kotiloita, kun ehdin. Varsinkin sateen jälkeen niitä on melkoinen armeija. En suinkaan usko, että ne keräämällä loppuvat, mutta eivät kyllä lisäännykään. Ne lisääntyvät ihan muuten vain. En usko, että niistä enää koskaan pääsee eroon. Hallitussa kaaoksessa niiden kanssa kuitenkin voi elää.

Olen lukenut kaikenlaisista konsteista ja aineista niiden ötököiden hävittämiseksi. En usko niihin mihinkään. Uskon hiekkakäytäviin tai jopa murskekäytäviin. Ruoho on pidettävä lyhyenä, kaikki puskat hävitettävä ja puupinot poltettava. Eihän siihen oikein pysty, joten näillä mennään.

Olen hurmaantunut daalioiden monipuoliseen tarjontaan. 

Jos kaikki pihat olisivat postimerkin kokoisia ja koko yhteisö lähtisi tähän samaan Lehtikotilo Go -peliin, niin ehkä onnistuisimme. Mahtavaa olisi keksiä se keino, jolla naapuriston lapsetkin jahtaisivat lehtikotiloita. Kilpailisimme, kuka saa enemmän kotiloita pyydystettyä. Ehkä voisimme palkitakin voittajan.

Pokémoneilla ja lehtikotiloilla on vieläpä paljon yhteistä. Pokémoneja voi löytää yleensä ulkoa; puistoista ja ojien varsilta. Harvemmin ne eksyvät sisätiloihin. Samoin on lehtikotiloiden kanssa. Yleensä niitä löytää ulkoa, mutta joskus niitä pääsee kellariin kesäkukkien mukana. Pokémoneja ei voi kieltää tulemasta omaan pihaansa, kuten ei lehtikotiloitakaan voi. Ne vain ilmestyvät ja jäävät asumaan, ellei niitä sitten onnistu keräämään.

Ainakin meidän pihalla jatkuu Lehtikotilo Go. 

Kesähattu vai hattukesä?

Upeat hatut ovat aina lumonneet minut. Stockmannilla Helsingissä käydessäni piti aina mennä hattuosastolle hattuja sovittelemaan. Aah, mitä luomuksia! 

Tämä hattukesä alkoi kansainvälisiltä markkinoilta Lahdesta. Tapani mukaan kokeilin sielläkin hattuja, mutta en osannut tehdä ostopäätöstä. Yön yli nukuttuani menin ostamaan hattua. Yritin tinkiä hintaa myyjältä, mutta eihän se oikein onnistunut.

Muutaman päivän päästä Sokoksella silmäni osuivat kivaan kesähattuun. Laatu vaikutti paljon paremmalta kuin markkinoilta ostamassani hatussa, mutta niin oli hintakin. Sokoksen hattu oli paljon halvempi, mutta enhän minä nyt toista kesähattua voinut ostaa. Tuleeko sitä yhtäkään käytettyä?

Sitten näin Sokoksella sen unelmahatun. Apua, enhän minä niin kallista hattua voisi ostaa. Sillä rahalla saisi vaikka jonkin ihanan korun, jolla olisi arvoa tulevaisuudessakin.

Pari kertaa kävin unelmaa kokeilemassa, mutta ajattelin odottaa alennusmyyntejä. Ei näkynyt alennuksia. Saimme kutsun häihin ja hääpäivän aamuna kävin sen hatun ostamassa. Kyselin myyjältä, että eihän tämä vain tule seuraavalla viikolla alennukseen ja saako tämän palauttaa, jos ei vaikka sovi minun juhlamekkooni. 

Hattu sopi mekkoon ja niin olin taas yksissä juhlissa hattu päässä. Vielä jäi kaivertamaan se ensiksi Sokoksella näkemäni hattu. No, täytyihän sekin käydä ostamassa. Sehän oli halpakin, niin ja laadukas.

Kuvissa ovat kaikki kolme ostamaani hattua ja niiden lisäksi meidän 92-vuotiaan puutarhurin hattu, josta mieheni kyseli onko sekin joskus ollut minun. Toivottavasti hatuilla on käyttöä ensi kesänäkin, myös sillä puutarhurin hatulla. 

Kesähattujen yhteispotretti

Avoimet puutarhat

SaraGardenin kahvila

Usein olen katsellut mielenkiintoisiin pihoihin ja puutarhoihin aidan takaa. Kunpa niihin pääsisi kurkistamaan sisään. Nyt siihen avautui mahdollisuus avoimien ovien puutarhapäivänä. No, ei tietenkään mihin vaan puutarhaan. Vain harvat ja valitut osoittivat niin suurta siviilirohkeutta, että olivat kutsuneet vieraita puutarhaansa.

Ensimmäiseksi kohteekseni valikoitui Koiskalan kartano (www.koiskala.fi). Niin monesti olin haaveillut pääseväni sinne. Yllätykseni oli suuri, kun kartanon pehtoorin taloa ja entistä meijeriä kerrottiin vuokrattavan juhlapaikaksi. Meijerin tiloihin ihastuin ikihyväksi. Aivan mahtavat puitteet tilaisuudelle kuin tilaisuudelle. Kartanon isäntä kertoi meille sekä kartanon historiasta että tästä päivästä, ja se oli yksi retken antoisimmista puolista. No, se puutarhan kukoistusaika oli ollut joskus kauan sitten ja toivottavasti taas tulee olemaan sitä tulevaisuudessa.

Koiskalan kartanon kaappi

Koiskalan kartano

Seuraava käyntikohteemme oli Maijan ja Taiston puutarha. Paikka oli näkemisen arvoinen. Puutarhan perustaminen on ollut iso työ ja kaiken ylläpito vaatii edelleen täysipäiväisen työpanoksen. Tämän puutarhan omistajien on todella pidettävä puutarhatöistä. Kiitos, kun avasitte porttinne meille, Maija ja Taisto.

Maijan ja Taiston pensasmustikat

Sitten vierailimme Marjan puutarhassa ja Paulan kahviossa sekä pihakirppiksellä. Kyseessä oli pieni, pittoreski piha. Erityisesti upeat verenpisarat puhuttelivat minua.

Viimeisenä oli vuorossa SaraGarden Launeella (www.saragarden.fi). Puutarhassa oli ammattilaisen ote ja sitähän se olikin. Puutarhan emäntä on toiselta ammatiltaan puutarhuri ja pitää kesäisin pientä myymälää sekä kahviota ainakin tilauksesta.

Seuraavana kesänä aion mennä katsomaan toisia pihoja. Minulle puutarha on tärkeä, mutta en olisi valmis uhraamaan siihen kaikkea vapaa-aikaani. Minä haluan tehdä monia muitakin kivoja juttuja.

Ehkä se on pakko tunnustaa, että kun poikani sanoo minun olevan utelias, niin olen sitä. Ei kai ole normaalia suomalaisuutta mennä ventovieraiden puutarhoihin tai syömään ravintolapäivänä tuntemattomien kotiin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ei voi kirjoittaa, jos ei ole positiivisesti utelias. 

Koiskalan kartano kutsuu uudelle vierailulle.