lauantai 12. elokuuta 2017

Minun Pietarini


Lomonosov Porcelain
Nyt tai ei koskaan – oli pakko varata Pietarin matka. Olimme vuosiviisumilla käyneet jo muutamaan otteeseen Viipurissa. Muistoissa siintelivät Leningradin valoisat kesäyöt Nevskillä.

Joskus kauan sitten olimme kävelleet kahden paikallisen herrasmiehen kanssa puistoon. Heillä oli ollut tyylikkäät attaseasalkut mukanaan. Kun salkut avattiin, niin sielläpä ei ollut kuivia papereita, vaan venäläistä kuohuviiniä ja suklaakonvehteja. Voi sitä nuoruuden aikaa.

Ennen Leningradiin mentiin lähes aina bussilla. Mutta Pietariinpa matkustettiinkin junalla. Venäjän puolella virkailijat laskivat meidät moneen kertaan, ja huumekoira kiersi junassa. Joistakin matkalaukuista kysyttiin, kenen ne ovat. Ei muuta. Tietysti maahantulokortit piti täyttää ja passit sekä viisumit esittää.

Olin joskus nähnyt lentokentillä, että joitakin matkailijoita on ollut vastassa ihmisiä lappujen kanssa. Nyt minäkin olin tilannut VR:n kautta heidän yhteistyökumppaniltaan CapForcelta taksin meitä vastaan. Olin sen maksanutkin valmiiksi, 11 euroa Suomen asemalta Moskova-hotellille. Ensin en huomannut kuljettajaa, mutta hänelläpä oli tabletti, jossa luki nimeni.

Ensimmäisenä iltapäivänä tapasimme vanhan tuttuni jo ensimmäiseltä Leningradin matkalta. Hän oli silloin Inturistin järjestämänä virallisena oppaanamme, ja mitäpä sitä hyvää opasta vaihtamaan. Hiukan historian havinaa: Inturist oli Neuvostoliiton virallinen matkatoimisto. Stalin perusti sen vuonna 1929 ja sitä pyörittivät NKVD:n ja KGB:n virkamiehet. Sen vastuulla oli ulkomaalaisten matkustaminen Neuvostoliitossa ja neuvostoliittolaisten matkustaminen ulkomaille.

Ystävämme ehdotti, että ottaisimme taksin suoraan hotellista. Herrahenkilö sanoi, että se maksaa 2000 ruplaa ja maksoimme sen mukisematta. Hinta tuntui kyllä minusta suolaiselta, mutta olin käsityksessä, että taksi olisi määräämättömän ajan käytössämme. Tämä samainen herrahenkilö jätti paikkansa ja lähti kyyditsemään meitä.

Tuttuja ja tuntemattomia aarteita Lomonosovin tehtaanmyymälässä 
Huristimme suoraan posliinien taivaaseen eli Lomonosovin tehtaalle. Oikea nimi tosin nykyään taitaa olla Lomonosov Porcelain.  Aah, miten ihana tehtaan myymälä! Bongasin monta tuttua kuppisarjaa. Vielä enemmän oli minulle tuntemattomia. En ollut koskaan nähnyt punaista Verkkosarjaa.

Jälkeenpäin harmittelin, etten ostanut myymälästä mitään. Ajattelin, että niitä saa paljon halvemmalla suomalaisilta kirpputoreilta. Eihän se kuitenkaan ole sama asia. Niitä saa, kun kohdalle osuu. Monia ei osu koskaan. Ehkä ensi kerralla ostan vaikka Verkkosarjan teemukin, jossa on kansikin.

Ystävämme ehdotti kuljettajalle lähistöllä olevaa toista kauppaa, jossa olisi ollut Lomonosovin posliineja myytävänä. Siihen kuljettaja sanoi, että se on sitten toiset 2000 ruplaa. Nyt riitti; peli poikki! Halusimme suoraan hotellille.

Illalla suuntasimme kulkumme kohti keskustaa, ja ostimme liput kanavaristeilylle. No, eihän laiva sellainen ollut kuin myyjän esitteessä oli luvattu. Ei ollut mitään baaria, eikä tarjoilua. Emme myöskään olleet tajunneet, että laiva lähtee kierrokselle vasta, kun siellä on riittävästi matkustajia. Aikamme odoteltuamme laiva lähti matkaan, ja kiertelimme hyvän tovin ensin Nevan sivujokia. Kävimme myös Nevalla ja katselimme kaupunkiin saapuneita sotalaivoja.

Eremitaasi kuvattuna Nevalta jokilaivasta

Illalla löysimme kivan oluisiin erikoistuneen ravintolan, Beer Familyn, Nevski 47. Heillä on vetonaulanaan iso parveke Nevskin päällä. Siellä oli kyllä niin täyttä, että meidän täytyi tyytyä sisätiloihin. Ruoka oli hyvää, ja miljöö mitä viihtyisin. Oluitakin taisi olla satoja erilaisia.

Herkullinen venäläinen salaatti Beer Family-nimisessä ravintolassa



Lopuksi ajoimme hissillä hotellimme ylimpään kerrokseen katsomaan, millainen ravintola tai kahvila siellä olisi. Näkymät olivat hyvät Aleksanteri Nevskin munkkiluostariin. Ihmettelimme pitkää jonoa, joka johti luostariin. Joku paikallinen kertoi, että luostariin oli tuotu reliikki Italiasta. Nyt ihmiset halusivat päästä koskettamaan sitä tervehtyäkseen. 

Lauantaiaamuna keskustelimme, mitä tekisimme. Kaksi halusi kasvitieteelliseen puutarhaan ja yksi halusi vain Nevskille kävelemään. Meillä ei vallinnut demokratia, ja menimme sitten vain Nevskille. Tosin poikkesimme yhdessä jos toisessakin vaateliikkeessä. Kovin olivat pääsääntöisesti kalliin makuisia paikkoja. Ei ollut asiakkaita, eikä hintojakaan vaatteissa.

Olimme jo aiemmin tutustuneet yhteen ystävälliseen hotellin työntekijään. Hän lupasi tilata meille edullisen taksin. Kiiruhdimme hotellille, ja tämä palvelualtis henkilö tilasi meille sekä liput JFC jazz-klubille, Ulitsa Shpalernaja, 3 sekä sen taksin. Vaikutusvaltainen amerikkalainen musiikkilehti Downbeat on valinnuti JFC jazz-klubin maailman top 150 jazz-klubin joukkoon, eikä suotta.

Taksi maksoi 180 ruplaa eli ihan kohtuusumman. Jazz-klubi oli täynnä ja tunnelma katossa. Soittajista huokui ilo. Naapuripöydän tyylikäs herra oli musiikissa täysillä mukana. Tauolla virittelin hänen kanssaan keskustelun. Hän kertoi olevansa armenialainen, hänen seurueensa nuorempi herra oli puoliksi latvialainen ja naisseuralaisensa oli juutalainen. Minun ystäväni taas kertoi miniänsä olevan puoliksi armenialainen. Hetken rupateltuamme tunsimme kuuluvamme vahvasti samaan ihmisperheeseen.

Sunnuntaina meillä oli vielä aikaa kuljeksia kaupungilla. Osuimme kansan ruokapaikkaan, Stolovajaan. Ruoka oli syötävää, ja sitä oli riittävästi. Hintakaan ei ollut kummoinen. Erityismaininnan ansaitsevat suolakurkut ja smetana – jotain todella herkullista.

Illalla ystävällinen hotellin työntekijä tilasi meille epävirallisesti virallisen taksin Suomen asemalle. Ensin passimme ja matkalippumme tarkistettiin. Sitten matkatavaramme läpivalaistiin. Tätä ei ollut joskus muinoin. Maailma muuttuu, ja niin muuttuu Pietarikin.

Pietarin kasvitieteellinen puutarha jäi kaihertamaan. Kasvitieteellinen olisi tietysti kauneimmallaan keväällä ja alkukesästä. Nyt on hyvä tilaisuus sitä ennen kaivella tietoja kasvitieteellisestä puutarhasta. Se on perustettu Pietariin jo 1714. Sen löytää osoitteesta Ulitsa Professora Popova 2. Puutarhassa on 12 000 eri kasvilajiketta, joten eiköhän siellä aikaa tuhraannu.

Niin ja ne Lomonosovin kupit. Niitä täytyy katsella netistä ja hankkia niistä lisää tietoa. Voisihan sitä myös avata vanhat venäjän oppikirjansa, jos vaikka jotain löytyisi muistin syövereistä.

Aina täytyy olla jotain, mitä odottaa.