lauantai 28. marraskuuta 2015

Ravintolapäivän jälkimaininkeja


Nyt on viikko kulunut ravintolapäivästä. On aika ynnätä tilanne; mikä meni hyvin ja missä olisi parantamisen varaa. Suunnittelu oli kivaa. Ajatukset olivat pyörineet ravintolapäivän ympärillä useamman viikon ajan. Ravintolapäivää edellisen päivän otin vapaata töistäni. Silloin leivoin täytekakut ja täytin ne, jotta kakut ehtisivät sopivasti maustua.

Vaikka olen aamuvirkku, niin oli täysi työ saada ruoka valmiiksi ravintolan aukeamiseen. Ison määrän tekeminen otti yllättävän paljon aikaa. Onneksi pari kaveria oli tarjoutunut avuksi ja saimme kaiken ajoissa valmiiksi.

Naapuri tuli heti ravintolan avauduttua. Kohta pihaan porhalsi myös lehdistön edustaja. Hän tosin luuli tulleensa toiseen ravintolaan, mutta hetken kuluttua päättikin haastatella meitä.

Riisinkeitin osoittautui hyväksi hankinnaksi. Riisi valmistui huomaamatta ja pysyi kauan sekä hyvänä että lämpimänä. Ruokiamme kehuttiin ja erityisesti täytekakuista pidettiin. Yksi asiakas innostui viihdyttämään meitä pianon soitolla. Saimme upean konsertin ja niin ravintolani muuttui livemusiikin esityspaikaksi.  

    Tarjolla oli myös käsityöläisten tuotteita:                   

Marianne Rasmuksen hopeakoruja
Helena Korvan balettimekkoja


Olisimme pystyneet vastaanottamaan enemmänkin ruokailijoita. Mainostaminen jäi liian vähälle. Ilmoitin ravintolastani www.restaurantday.org -sivustolla, hehkutin järjestelyjäni Facebookissa ja blogissani. Edellisenä iltana laitoimme postilaatikkomme viereen ravintolapäivästä kertovan kyltin. Ilmeisesti olisi pitänyt jakaa mainoksia oman alueen postilaatikkoihin ja ehkä myös ilmoittaa paikallislehdessä. Jälkeenpäin moni ihminen on sanonut, ettei ollut tietoinen ravintolapäivästämme.


Ravintolapäivän järjestäminen oli joka tapauksessa kiintoisaa. Mielenkiintoista oli nähdä, miten ison ruokamäärän valmistaminen onnistuu. Suunnitelmissa on avata kesällä ravintolapäivänä kahvila Lempi ja Ilmari. Kerron myöhemmin Lempin ja Ilmarin tarinan. Tervetuloa!

Vanhoista verhoista syntynyt oiva sohvanpäällinen
Jyskin valmispäällinen

lauantai 14. marraskuuta 2015

Ravintolapäivän valmistelua


Vihdoin uskaltauduin ilmoittautua ravintolapäivään. Laitoin tietoa tarjonnastamme viralliselle sivustolle restaurantday.org. Katsopas vaan, toinenkin ravintola aukeaa ihan meidän kyljessä. Sehän on vain hyvä, silloin on ihmisiä liikenteessä.

Ajatukset ovat olleet koko viikon oman ravintolan avaamisessa, kuin yritystoiminnassa yleensä. Tosin tämä yritys ei ole voittoa vaan iloa tavoitteleva. Tarkoitus on kokeilla oman osaamisen rajoja ja sitä, miltä se ruoanlaitto isommalle porukalle tuntuu. Väen määrää on vaikeaa etukäteen arvioida. Jos ruokaa jää yli, niin sitten se laitetaan pakkaseen odottamaan tulevaa. Toisaalta jos ruoka loppuu kesken, niin sitten se loppuu.

Mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä? Ravintolan lattia on hiottu ja maalattu. Uusi postilaatikko on ostettu. Yhtenä talviaamuna mennessäni hakemaan lehteä en löytänyt edes laatikkoa. Joku yöllinen porukka oli ajanut meidän kohdallamme ojaan, ja siinä samassa rytinässä oli laatikkokin tuhoutunut. Jokin isännän varastoista löytynyt postilaatikko hoiti laatikon virkaa väliaikaisesti, mutta nyt vihdoin tuli hankittua uusi laatikko, jossa näkyy selkeästi myös talon numero.

Ostin säkillisen jasmiiniriisiä thaimaalaisten pitämästä kaupasta. Sieltä tarttui mukaan myös riisinkeitin. Sen hankkimisen kanssa olin pitkään kahden vaiheilla. Periaatteessa en halua lisää koneita keittiöön, mutta tämä läpäisi seulan. Ajattelin, että siinä riisi pysyisi hyvänä pitempään.  

Tätä täytyy etukäteen kokeilla. 


Eiköhän tämä riitä?
Jyskistä löysin hupulliset päälliset ravintolatuoleihin. Tosin niissä on kovin korkea selkäosa, joten sitä pitää vielä entrata. Sohvaan tehdään uusi päällinen vanhoista verhoista, jotka on tarkoitus tuunata uuteen kuosiin. Kaikkea ei kuitenkaan tässä hässäkässä ehdi. Johonkin on pakko vetää raja.

Jos tässä sutinassa ehdin, niin uusi postaus tulee juuri avajaisten alla. Tervetuloa syömään! Jos ruoka ei maita, niin syökää kotonanne parempaa!

lauantai 7. marraskuuta 2015

Ravintolaleikin suunnittelua


Pitkään olen siitä haaveillut, joten kai sitä on nyt ihan pakko kokeilla. Kyseessä on oman ravintolan avaaminen, mutta vain yhdeksi päiväksi. Aion siis osallistua ravintolapäivään lauantaina 21.11.2015.

Olen saanut ystäviltä ja tutuilta kommentteja laidasta laitaan. Idea on toisen mielestä hyvä ja toisen mielestä täysin järjetön. Ihan sama. Tappio ei voi olla kovin suuri. Jos kunnia menee, niin maine sen kun lisääntyy.

Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty. Aika nopeasti keksin menun. Nyt olen alkanut katsella raaka-aineita ja vertailla hintoja. Jos kaikki menee hyvin, niin jotain tosi herkullista on tarjolla.


Olen aina sanonut, että vieraita pitäisi käydä useammin. Silloin tulee nimittäin siivottua. Nytkin olen sillä silmällä katsellut tulevan ravintolani tiloja. Tuolinpäälliset ovat kutistuneet ja kuluneet. Ravintolan lattia on jo aikaa sitten menettänyt hohtonsa. Siis niistä aloitamme!

Voi epätoivo tätä päällistä!

Ei ole tässäkään kehumista. 

Joskus tämä oli kaunis sininen lattia.