Asiakaspalautteita

Arabian Morsian

Ilman asiakkaita ei yksikään yritys tule toimeen. Asiakaspalaute on tärkeää, olipa se sitten hyvää tai huonoa. Ehkä huono palaute on vieläkin tärkeämpää, koska se voi johtaa merkittävään muutokseen toimintatavassa. Omasta kokemuksestani sanoisin, että yritysten on vaikeaa ottaa palautetta vastaan. Helposti loukkaannutaan ja aletaan puolustautua tai sitten ei yksinkertaisesti vastata mitään.

Eräs yritys on jäänyt mieleeni hyvästä asiakaspalautteen käsittelystä. Se on Iittala. Olen useammankin kerran asioinut heidän asiakaspalvelunsa kanssa, ja he ovat vastanneet nopeasti ja todella halunneet ratkaista ongelman parhain päin.

Arabian Sinikka ja Leelo Kontonin leivokset

Lähestyin Designmuseon asiakaspalvelua saadakseni tietoa Arabian Sinikka-astiastosta. Kuten he etukäteen ilmoittivatkin, vastauksen saaminen kestäisi muutaman viikon. Juuri niin kävikin.

Kysyin Sinikan leimaamattomista asioista. Kuten arvelinkin, ne ovat kakkoslaatua ja siksi niitä ei ole leimattu. Kahviastiaston ML-mallin on Arabialle suunnitellut Greta-Lisa Jäderholm-Snellman. Sinikka-koristeen on suunnitellut Olga Osol. Tuotannossa astiat ovat olleet vuosina 1940 - 1957. Kokoerot ja koristeen vaihteleva käsiala selittynevät pitkällä valmistusajalla. Raaka-aineiden laatu ja laaduntarkkailun vaatimukset ovat vaihdelleet tehtaan kapasiteetin ja taloudellisten suhdanteiden mukaan, joten 17 vuoden tuotantoon mahtuu monenlaista versiota tuotteista. Sain vastauksen juuri niihin kysymyksiin, jotka olin esittänytkin ja olin tyytyväinen palveluun. 

Päinvastaiseen sarjaan lasken muutamat lehdet, jotka eivät ole vaivautuneet vastaamaan asiakaspalautteeseeni. Niistä mainitsen esimerkiksi niinkin laadukkaan lehden kuin ET. Ihmettelen, kuinka lehdellä voi tänä päivänä olla varaa kuuntelematta lukijoitaan.

Uusi vuosi, uudet kujeet. Siis tapaamisiin!

Aikaan Amaryllisten

Syksyllä pitää osua juuri oikeaan aikaan puutarhamyymälään saadakseen kauniita, isoja amarylliksen eli ritarinkukan sipuleita. Parhaat sipulit myydään nopeasti loppuun. Yritän ajoittaa amaryllisten istutuksen niin, että saisin vuodenvaihteen tienoille kauniin kukkaloiston. Silloin ollaan paljon kotona ja niin ehditään nauttia kukkien kauneudesta.

Kun kukat lakastuvat, jatkan kastelua. Kesäksi istutan amarylliksen sipulit puutarhaan ja taas syksyllä nostan ne ylös. Laitan sipulit kellariin ja joskus talvella tuon ne sisälle huoneeseen. Kun laittaa esimerkiksi parin viikon välein sipulin multaan, niin saa pitkäksi aikaa kukkivan kukan kotiin. 

Tänä vuonna olen omasta aikataulustani jäljessä. Kukkaloistoa ei vielä ole mainittavasti, mutta ehkä sitten uuden vuoden aikaan on jo tilanne parempi. 

Kuvissa näkyvä sermi on siskoni käsialaa ja käytän sitä mm. estämään liiallista auringonvaloa. 

Seuraavassa postauksessani on vastauksia kysymyksiin, joita olen matkan varrella täällä esittänyt. Olen saanut Designmuseolta postia koskien Arabian Sinikka-sarjaa. Ritva Fallan tiedottaja vastasi tonnintakin kangasta koskevaan kysymykseeni. Näistä enemmän ensi kerralla. 

Ravintolapäivän jälkimaininkeja

Nyt on viikko kulunut ravintolapäivästä. On aika ynnätä tilanne; mikä meni hyvin ja missä olisi parantamisen varaa. Suunnittelu oli kivaa. Ajatukset olivat pyörineet ravintolapäivän ympärillä useamman viikon ajan. Ravintolapäivää edellisen päivän otin vapaata töistäni. Silloin leivoin täytekakut ja täytin ne, jotta kakut ehtisivät sopivasti maustua.

Vaikka olen aamuvirkku, niin oli täysi työ saada ruoka valmiiksi ravintolan aukeamiseen. Ison määrän tekeminen otti yllättävän paljon aikaa. Onneksi pari kaveria oli tarjoutunut avuksi ja saimme kaiken ajoissa valmiiksi.

Naapuri tuli heti ravintolan avauduttua. Kohta pihaan porhalsi myös lehdistön edustaja. Hän tosin luuli tulleensa toiseen ravintolaan, mutta hetken kuluttua päättikin haastatella meitä.

Riisinkeitin osoittautui hyväksi hankinnaksi. Riisi valmistui huomaamatta ja pysyi kauan sekä hyvänä että lämpimänä. Ruokiamme kehuttiin ja erityisesti täytekakuista pidettiin. Yksi asiakas innostui viihdyttämään meitä pianon soitolla. Saimme upean konsertin ja niin ravintolani muuttui livemusiikin esityspaikaksi.  

    Tarjolla oli myös käsityöläisten tuotteita:                   

Marianne Rasmuksen hopeakoruja

Helena Korvan balettimekkoja

Olisimme pystyneet vastaanottamaan enemmänkin ruokailijoita. Mainostaminen jäi liian vähälle. Ilmoitin ravintolastani www.restaurantday.org -sivustolla, hehkutin järjestelyjäni Facebookissa ja blogissani. Edellisenä iltana laitoimme postilaatikkomme viereen ravintolapäivästä kertovan kyltin. Ilmeisesti olisi pitänyt jakaa mainoksia oman alueen postilaatikkoihin ja ehkä myös ilmoittaa paikallislehdessä. Jälkeenpäin moni ihminen on sanonut, ettei ollut tietoinen ravintolapäivästämme.

Ravintolapäivän järjestäminen oli joka tapauksessa kiintoisaa. Mielenkiintoista oli nähdä, miten ison ruokamäärän valmistaminen onnistuu. Suunnitelmissa on avata kesällä ravintolapäivänä kahvila Lempi ja Ilmari. Kerron myöhemmin Lempin ja Ilmarin tarinan. Tervetuloa!

Vanhoista verhoista syntynyt oiva sohvanpäällinen

Jyskin valmispäällinen

Ravintolapäivän valmistelua

Vihdoin uskaltauduin ilmoittautua ravintolapäivään. Laitoin tietoa tarjonnastamme viralliselle sivustolle restaurantday.org. Katsopas vaan, toinenkin ravintola aukeaa ihan meidän kyljessä. Sehän on vain hyvä, silloin on ihmisiä liikenteessä.

Ajatukset ovat olleet koko viikon oman ravintolan avaamisessa, kuin yritystoiminnassa yleensä. Tosin tämä yritys ei ole voittoa vaan iloa tavoitteleva. Tarkoitus on kokeilla oman osaamisen rajoja ja sitä, miltä se ruoanlaitto isommalle porukalle tuntuu. Väen määrää on vaikeaa etukäteen arvioida. Jos ruokaa jää yli, niin sitten se laitetaan pakkaseen odottamaan tulevaa. Toisaalta jos ruoka loppuu kesken, niin sitten se loppuu.

Mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä? Ravintolan lattia on hiottu ja maalattu. Uusi postilaatikko on ostettu. Yhtenä talviaamuna mennessäni hakemaan lehteä en löytänyt edes laatikkoa. Joku yöllinen porukka oli ajanut meidän kohdallamme ojaan, ja siinä samassa rytinässä oli laatikkokin tuhoutunut. Jokin isännän varastoista löytynyt postilaatikko hoiti laatikon virkaa väliaikaisesti, mutta nyt vihdoin tuli hankittua uusi laatikko, jossa näkyy selkeästi myös talon numero.

Ostin säkillisen jasmiiniriisiä thaimaalaisten pitämästä kaupasta. Sieltä tarttui mukaan myös riisinkeitin. Sen hankkimisen kanssa olin pitkään kahden vaiheilla. Periaatteessa en halua lisää koneita keittiöön, mutta tämä läpäisi seulan. Ajattelin, että siinä riisi pysyisi hyvänä pitempään.  

Tätä täytyy etukäteen kokeilla. 

Eiköhän tämä riitä?

Jyskistä löysin hupulliset päälliset ravintolatuoleihin. Tosin niissä on kovin korkea selkäosa, joten sitä pitää vielä entrata. Sohvaan tehdään uusi päällinen vanhoista verhoista, jotka on tarkoitus tuunata uuteen kuosiin. Kaikkea ei kuitenkaan tässä hässäkässä ehdi. Johonkin on pakko vetää raja.

Jos tässä sutinassa ehdin, niin uusi postaus tulee juuri avajaisten alla. Tervetuloa syömään! Jos ruoka ei maita, niin syökää kotonanne parempaa!

Ravintolaleikin suunnittelua

Pitkään olen siitä haaveillut, joten kai sitä on nyt ihan pakko kokeilla. Kyseessä on oman ravintolan avaaminen, mutta vain yhdeksi päiväksi. Aion siis osallistua ravintolapäivään lauantaina 21.11.2015.

Olen saanut ystäviltä ja tutuilta kommentteja laidasta laitaan. Idea on toisen mielestä hyvä ja toisen mielestä täysin järjetön. Ihan sama. Tappio ei voi olla kovin suuri. Jos kunnia menee, niin maine sen kun lisääntyy.

Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty. Aika nopeasti keksin menun. Nyt olen alkanut katsella raaka-aineita ja vertailla hintoja. Jos kaikki menee hyvin, niin jotain tosi herkullista on tarjolla.

Olen aina sanonut, että vieraita pitäisi käydä useammin. Silloin tulee nimittäin siivottua. Nytkin olen sillä silmällä katsellut tulevan ravintolani tiloja. Tuolinpäälliset ovat kutistuneet ja kuluneet. Ravintolan lattia on jo aikaa sitten menettänyt hohtonsa. Siis niistä aloitamme!

Voi epätoivo tätä päällistä!

Ei ole tässäkään kehumista. 

Joskus tämä oli kaunis sininen lattia. 

Tartu hetkeen

Löysin netistä ihanan Arabian astiaston. Yritin hieroa myyjän kanssa kauppoja ja tarjosin mielestäni hyvän hinnan. Se ei riittänyt myyjälle. Jossakin vaiheessa luovutin. Arabian astioiden hinnat ovat laman myötä laskeneet, mutta sama astiasto on edelleen myynnissä. Nyt siitä ei voi saada sitä, mitä silloin tarjosin.

On vaikea arvioida, milloin hinnat laskevat ja milloin nousevat. Kun löytää ostajan, kannattaa tinkiä hinnasta ja tarttua hetkeen. Jos ostajana kohtaa jotain haluamaansa uniikkia, tilaisuus on ehkä ainutkertainen.

Olen löytänyt Sinikkani eri paikoista. Olen saanut kauniita, lähes käyttämättömiä kuppeja. Mutta kohdalle on osunut myös leimaamaton kermanekka. Myyjä ei kertonut huutonetissä, että leimaa ei ole ja kannu lienee täysin arvoton.

Sinikka-astiaton suunnittelija on Greta Lisa Jäderholm-Snellman.  Sarja on käsinmaalattu ja sitä on valmistettu vuosina 1940 – 1957. Maalarit ovat vaihtuneet, ja kupit ovat erilaisia, vaikka ovatkin saman sukuisia. Toiset astiat ovat koristeellisempia, toiset yksinkertaisempia. Joku maalari on käyttänyt paljon kultausta, toiselta se on lähes kokonaan unohtunut pois. Toisen siveltimen jälki on paksu, toisen ohut.

Olisi kiinnostava tietää, miksi astiaston nimi on Sinikka. Monta muutakin kysymystä olisi, mutta vastauksia tuskin on saatavissa. Olen kysynyt lisätietoja Arabian museolta, mutta vielä en ole saanut vastauksia.

Katan iloisin mielin pöytäni kauniilla Sinikoilla. Muitakin astiastoja kaapistani löytyy, mutta niistä kerron toisella kertaa. 

Tervalepän käpy

Pari viikkoa sitten olin koruharakoiden kanssa Kalevala Koruun tutustumassa. Yrityksen muotoilujohtaja Kirsti Doukas piti meille luennon korun synnystä. Prosessi on pitkä.

Kalevala Koru on oma kansallinen traditiomme, mutta uusia korumuotoilijoita putkahtaa muualtakin esiin. Yksi uusi kiinnostava artesaani on karigasniemeläinen Marianne Rasmus, taiteilijanimeltään Mani.

Korujen muodot löytyvät usein luonnosta, ja niin on näissäkin Manin Tervaleppä-sarjan koruissa. Tervaleppä kukkii ennen lehtien puhkeamista, ja kävyissä on lyhyet varret kuten koruissakin on.

Mani kertoo näiden korujen luomisprosessin olleen haastavan. Hän valoi tervalepän kävyt kipsiin, poltti kävyt pois ja kaatoi sulaa hopeaa tilalle. Sarjaa on sekä hopean että tervalepän ruskeassa sävyssä. Väri on saatu aikaan oksidointiaineella. Korut on leimattu saamealaisalueen koulutuskeskuksen leimalla: SAKK.

Korvakoruissa on myös nappivaihtoehto, eikä yhtään hassumpi olekaan. Saatavana on myös riipus joko sisnanauhalla tai hopeaketjulla.

Suunnitelmissa on myöhemmin kirjoittaa tänne lisää Manista ja hänen taidokkaista koruistaan. 

Tonnintakki

Noin 20 vuotta sitten olin työpaikassa, jossa jokaisella itseään kunnioittavalla naisella oli Ritva Fallan takki. Se oli sellainen huovutetusta kankaasta tehty huolittelematon takki, jota saattoi pitää sekä sisällä että ulkona. Marimekon alennusmyynnissä sellainen osuikin sopivasti kohdalle. Pieni poikani oli mukanani, ja hän vielä vuosienkin jälkeen ihmettelee, miten kalliin takin ostin. Takki maksoi alennuksessa 1 000 markkaa ja sai meidän perheessä nimen tonnintakki.

Tonnintakki on ollut hintansa väärti. Pidin sitä niin paljon, että aikanaan kangas kului taitoskohdista puhki. Sisareni korjasi sitä laittamalla mm. hihansuihin ohuempaa keittovillakangasta. Lopulta takki päätyi aamutakikseni, ja ihanan lämmin aamutakki se onkin ollut.

Olen yrittänyt katsella tori.fi ja huuto.net -sivustoja, josko joku myisi vastaavanlaista hyväkuntoista Ritva Fallan takkia. Eipä ole kohdalle osunut. Sain vihiä hyvästä ompelijasta, joka piirsi takista minulle kaavan.

Tällä hetkellä ongelmana on vain kankaan löytäminen. Keittovillaan olen kyllä törmännyt, mutta se on paljon ohuempaa kuin tonnintakissa.

Etsintä jatkukoon. Kerron jos löydän kankaan. Seuraava postaukseni keskittyy kuitenkin kiinnostaviin koruihin.

Peti ja Puuro

Joskus kauan sitten kävin ystäväni kanssa Hangossa kauniina, lämpimänä kesäpäivänä. Yövyimme bed and breakfast -tyylisessä majatalossa. Siitä ajatus lähti itämään – minäkin voisin perustaa tällaisen paikan.

Saksassa poikani asui puolalaisen rouvan emännöimässä majatalossa. Vieraista huolehdittiin erityisellä lämmöllä. Koska poikani asui majatalossa pitkään, rouva alensi viikkovuokraa oma-aloitteisesti. Sitten hän ehdotti, että voisi pestä samaan hintaan myös poikani pyykit.

Asun mieheni kanssa vanhan maalaistalon päärakennuksessa. Kun lapset olivat kouluikäisiä, talon täytti nuoriso. Pöydän ääressä saattoi olla hyvinkin monta lautasta. Yöpyjiäkin usein riitti. Ajattelen, että voisin joskus perustaa oman peti ja puuro -palvelun. Toivoisin saavani vieraakseni ihmisiä eri kulttuureista aamiaispöytääni.

Jätän ajatuksen hautumaan ja kerron, jos se toteutuu. Sitä ennen aion haastatella erilaisia kiinnostavia pieniä yrityksiä ja niiden yrittäjiä. Jos olet kiinnostunut tästä aiheesta, niin kurkkaapa joskus blogiini.

Kliivioiden aikaan

Kliivia eli punasarja on  minulle juuri sopiva kukka. Minulla eivät viihdy kukat, jotka ovat tarkkoja kastelustaan. Kliivia saa kuivahtaa ja sen varmaan pitääkin sipulikukkana päästä kuivahtamaan. Talvikautena kliiviaa kannattaa kastella varsin säästeliäästi.

Entisaikoina monet kukat viihtyivät huoneissa paremmin, koska lämpötilat olivat nykyisiä asumuksia huomattavasti alhaisemmat. Isoäitinikin piti viileässä peräkammarissa verenpisaraa, joka sitten kesäisin oli aivan täynnä kukkaa.

En ole onnistunut kukittamaan kliiviaani sisällä vuosiin. Varma keino on viedä kukka ulos alkukesästä yöpakkasten mentyä menojaan. Suorasta auringon paisteesta kliivia ei pidä, vaan polttaa lehtensä. Olenkin vienyt kliivian -  kuten suurimman osan sisäkukistani - ulos puiden katveeseen.

Kliiviahan viihtyy pienessä ruukussa, mutta joskus on ihan pakko jakaa kukkaa. Viime kesänä jaoin yhden suuren kliiviani ja siitä tuli monta pientä alkua. Kaiken hyörinän keskellä unohdin kukat hetkeksi aurinkoon ja hennot taimet vaurioituivat. Vein ne kellariin talveksi nuolemaan haavojaan ja jo tänä kesänä kaikista  ruukuista on alkanut pukkaamaan terveitä uusia lehtiä.

Seuraan tähän aikaan vuodesta tarkkaan yölämpötiloja ja nyt olen pikkuhiljaa alkanut tuoda kukkiani ensin verannalle ja sitten sisälle sekä osan kellariin. Pääosin kukkani tosin ovat vielä ulkona.

Kellariin tulevat päätymään sinisarjat ja pelargoniat. Kellarissa on muutama aste lämmintä ja valoa on niukasti. Talvella käyn muutaman kerran muistaessani niitä kastelemassa.

Nämä syksyiset puuhat jatkuvat viimeistään ensi viikonlopulla, ehkä jo aiemminkin. Tervetuloa lukemaan niistä blogistani.

Gladiolukset

Gladiolukset eli miekkaliljat kuuluvat suosikkikukkiini. Niistä tulee minulle ensimmäiseksi mieleen Viipurin kauppahalli ja neuvostoaika. Käytän samoja sipuleita vuosi vuoden jälkeen. Syksyllä kaivan sipulit maasta ja vien ne varsineen kellariin. Annan elämänvoiman valua varsista mukuloihin ja joskus talven mittaan leikkaan varret. Keväällä liotan niitä hetken ja sitten istutan ne joko ruukkuihin tai sitten suoraan maahan.

                            Väreissähän piisaa...

Kerron näinä viikkoina blogissani lisää puutarhani syyspuuhista. Jos aihe kiinnostaa, tule vierailulle.

Blogin tulevaisuus

Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, niinpä tämäkin blogi saa elää omaa eläämänsä ja luoda omat polkunsa. Tarkoitukseni on kertoa asioista, joista olen itse kiinnostunut. En ole ammattilainen kai missään, harrastan vain erilaisia asioita. Valokuvaus ja kirjoittaminen sekä lukeminen ovat lähellä sydäntäni. Olen jäänyt koukkuun facebookin korusivustoihin ja koruista on tietysti pakko kertoa. Vanha suomalainen design on niin ihanaa, että ihan pahaa tekee.

Blogini tullee liikkumaan edellä kertomieni asioiden ympärillä sulkematta muitakaan tätä bloggaajaa kiinnostavia juttuja pois.