Aamulla piti herätä aikaisin ja kävellä ison tien viereen
matkalaukkujen kanssa. Siinä sitten odotettiin, milloin bussi mahtaisi tulla.
Linjuriauto oli täynnä väkeä, joko hiljaista tai sitten vähemmän hiljaista.
Suurin osa oli toisilleen tuntematonta porukkaa. Toisin saattaisi olla kohta
olla.
Ennen rajaa matkanjohtaja jakoi kaavakkeet, jotka piti
täyttää. Paljonko pussista löytyy rahaa? Onko arvoesineitä? Lahjoja? Ammuksia?
Jossakin vaiheessa tiukkailmeiset tullimiehet tulivat bussiin ja tekivät alustavan
tarkastuksen meille matkailijoille: montako henkeä ja täsmääkö passien kuvat
omistajiinsa?
Tullissa sai sitten seistä vaihtelevan ajan. Linja-auto
syynättiin tarkkaan. Kun kaikki oli reilassa ja päästiin jatkamaan matkaa,
porukka rentoutui. Loma saattoi alkaa. Puheensorina
koveni bussissa, ja saattoipa jonkun pullo kiertää joukossa.
Viipuri oli ensimmäinen etappi. Mikä ruokapaikka meille on
varattu tänään? Venäläinen piimä ja leipä eivät pettäneet koskaan. Muu saattoi
sitten olla mitä oli. Asemarakennuksessakin piti pyörähtää. Ei tarvinnut mitään
vessakylttejä, kyllä sinne muutenkin löysi. Ajatella, tämä on joskus ollut
meidän!
Ensimmäinen Berjozka – pysähdys oli Viipurissa. Meillä oli
pitkä lista puunukeista ja muista koriste-esineistä, mitä kukakin oli tilannut.
Olisipa silloin tajunnut ostaa posliinisia ihmisfiguureja. Niillä olisi nyt
rahallista arvoa. Kaikenlaista muuta Venäjältä tuotua aarretta kyllä kaapeista vieläkin löytyy.
Jos kuski ajoi rantatietä, niin jippii. Oli kiva katsella
maisemia ja Terijoen huviloita. Leningradia lähestyttäessä porukkaa mietitytti,
mikä olisi hotellimme. Olimmehan maksaneet jostakin tietystä majapaikasta,
mutta ainahan se saattoi hovissa muuttua. Valittaa ei kannattanut. Sillä olisi
vain pilannut matkafiiliksen.
Näistä matkatunnelmista on jo 35 – 40 vuotta. Taisin käydä
silloisessa Leningradissa ja sitten jo Pietariksi muuttuneessa kaupungissa yli
30 kertaa. Niistä matkoista on minulla matkamuistojen lisäksi paljon valokuvia.
Nyt olisi suunnitteilla vuosiviisumin hankkiminen
itänaapuriin. Olen ajatellut kaivella kartat esiin, katsoa vanhat valokuvat
läpi ja virittäytyä tunnelmaan. Silloin nuorena ei oppaiden jakama
historiatieto juurikaan kiinnostanut. Nyt kyllä kiinnostaa.
Tarkoitukseni on kirjoittaa sarja muistoja matkoista
Neuvostoliittoon ja Viron sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Haluaisin kertoa
myös tästä päivästä ja niistä paikallisista ihmisistä, joihin sain tutustua
silloin kauan sitten. Jos tämä aihe kiinnostaa, niin pysy kuulolla.
