perjantai 14. lokakuuta 2016

Leningradista Pietariin


Aamulla piti herätä aikaisin ja kävellä ison tien viereen matkalaukkujen kanssa. Siinä sitten odotettiin, milloin bussi mahtaisi tulla. Linjuriauto oli täynnä väkeä, joko hiljaista tai sitten vähemmän hiljaista. Suurin osa oli toisilleen tuntematonta porukkaa. Toisin saattaisi olla kohta olla.

Ennen rajaa matkanjohtaja jakoi kaavakkeet, jotka piti täyttää. Paljonko pussista löytyy rahaa? Onko arvoesineitä? Lahjoja? Ammuksia? Jossakin vaiheessa tiukkailmeiset tullimiehet tulivat bussiin ja tekivät alustavan tarkastuksen meille matkailijoille: montako henkeä ja täsmääkö passien kuvat omistajiinsa?

Tullissa sai sitten seistä vaihtelevan ajan. Linja-auto syynättiin tarkkaan. Kun kaikki oli reilassa ja päästiin jatkamaan matkaa, porukka rentoutui. Loma saattoi alkaa. Puheensorina koveni bussissa, ja saattoipa jonkun pullo kiertää joukossa.

Viipuri oli ensimmäinen etappi. Mikä ruokapaikka meille on varattu tänään? Venäläinen piimä ja leipä eivät pettäneet koskaan. Muu saattoi sitten olla mitä oli. Asemarakennuksessakin piti pyörähtää. Ei tarvinnut mitään vessakylttejä, kyllä sinne muutenkin löysi. Ajatella, tämä on joskus ollut meidän!

Ensimmäinen Berjozka – pysähdys oli Viipurissa. Meillä oli pitkä lista puunukeista ja muista koriste-esineistä, mitä kukakin oli tilannut. Olisipa silloin tajunnut ostaa posliinisia ihmisfiguureja. Niillä olisi nyt rahallista arvoa. Kaikenlaista muuta Venäjältä tuotua aarretta kyllä kaapeista vieläkin löytyy.


Jos kuski ajoi rantatietä, niin jippii. Oli kiva katsella maisemia ja Terijoen huviloita. Leningradia lähestyttäessä porukkaa mietitytti, mikä olisi hotellimme. Olimmehan maksaneet jostakin tietystä majapaikasta, mutta ainahan se saattoi hovissa muuttua. Valittaa ei kannattanut. Sillä olisi vain pilannut matkafiiliksen.

Näistä matkatunnelmista on jo 35 – 40 vuotta. Taisin käydä silloisessa Leningradissa ja sitten jo Pietariksi muuttuneessa kaupungissa yli 30 kertaa. Niistä matkoista on minulla matkamuistojen lisäksi paljon valokuvia.

Nyt olisi suunnitteilla vuosiviisumin hankkiminen itänaapuriin. Olen ajatellut kaivella kartat esiin, katsoa vanhat valokuvat läpi ja virittäytyä tunnelmaan. Silloin nuorena ei oppaiden jakama historiatieto juurikaan kiinnostanut. Nyt kyllä kiinnostaa.


Tarkoitukseni on kirjoittaa sarja muistoja matkoista Neuvostoliittoon ja Viron sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Haluaisin kertoa myös tästä päivästä ja niistä paikallisista ihmisistä, joihin sain tutustua silloin kauan sitten. Jos tämä aihe kiinnostaa, niin pysy kuulolla. 

3 kommenttia:

  1. Viipurin rautatieasemaa vastapäätä sijainnut berjozka-myymälä. Puoli tuntia aikaa, sanoi matkanjohtaja. Tumma suklaa ja votka saivat Viipuriin saakka niin hiljaisen matkaseurueen kielen kannat vetristymään... Oltiin menossa viikon rantalomalle Repinoon. Bussi oli tullut läpi Suomen Porista, mistä syystä ne länsisuomalaiset olivatkin niin tokkurassa... Me aamulla bussiin nousseet emme niinkään. Majoittuminen tapahtui järkevän järjestetysti; kerrospäivystäjämummot kerrosauloissa, joissa myös TV:t, jota me finskit emme katsoneet - huoneissa oli keskusradio; muutama yleisliittolainen kanava... ja Leningrad. Aurinko paistoi perillä meren yli hiekkarannalle, jonne ehti ennen päivällistä saapumispäivänäkin. … Ja viini oli kuin linnunmaitoa "Tshjornye glaza", Moldavskaja SSR...

    VastaaPoista
  2. Vaalimaan tulli avautui aamu-seitsämältä, mitä ennen henkilöautoturistien oli hyvä olla jonossa. Tosin mitätön jono - vajaa 10 autoa. Elettiin heinäkuuta 1980-luvun alkuvuosina. Torfjanovkassa kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä; tavarat tiskeille katoksen alle. Auto syynättiin seikkaperäisesti. Yön viileys jätti hyvästejä alkavalle hellepäivälle. Rajan ja Viipurin välillä aamulla aika oli kuin pysähtynyt, kulkijoita vielä varsin harvassa - iskurityöläiset nostivat pölliä kuorma-auton lavalle; kaksi nosti, yksi otti vastaan. Miliisiupseeri antoi Kivisillansalmen sillan päässä paperin, missä suomenkielellä nopeusrajoitukset taajamissa ja ulkopuolella. Sallitut levähdyspaikat ennen viiden tien risteystä - "Leningradin maantie se ja se kilometri". Viipurissa alkoi autoturistikin jo heräillä, kun lähellä rautatieasemaa sai kahvilassa lettuja ja kahvia (tosin ei mitään Juhla Mokkaa). Berjozkasta virvokkeita, minkä jälkeen matka kohti Olginoa saattoi jatkua. Terijoen "Hirvessä" syötiin lounasta - tarjoilija taisi tosin maksattaa "oman" pullonsakin. Mutta pimeillä ruplilla eli halvasti.

    VastaaPoista