maanantai 21. marraskuuta 2016

Sorjonen ja Pietarin sillat


Olemme suuren ja mahtavan Venäjän rajanaapureita. Meille on siitä vuosisatojen saatossa ollut sekä hyötyä että haittaa. Uutuussarjassa KRP:n huippututkija Kari Sorjonen seilaa kahden maailman välillä: Lappeenrannan ja Pietarin. Nyt maantieteellisestä asemastamme on hyötyä. Sarja kiinnostaa maailmalla. Maisemat ovat kauniita, sarjassa käsitellyt asiat eivät.  

Mitä ihmeen siltaa se Sorjonen ja Jaakkola Pietarissa kulkevat? Minä en sellaista siltaa muista. Nettiä selatessa selviää kaksi mahdollisuutta. Olisiko se vuosina 2004 — 2007 valmistunut Bolshoi Obuhovskii Most (Suuri Obuhovin silta), jonka kokonaispituus on 2,8 kilometriä, vai onko kyseessä Pietarin läntinen ohitustie vai ovatko ne jopa sama asia? Tämä on lähdettävä tarkistamaan. 


Pietaria sanotaan Pohjolan Venetsiaksi, eikä turhaan. Siltoja Pietarissa kyllä riittää. Niitä on kaupungin alueella yli 300, ja jokaisella on oma nimensä. On isoa ja pientä siltaa, on leveää ja kapeaa. Monet sillat ovat koristeellisia patsaineen.  
Pitihän sitä lapsetkin raahata Pietariin. 

Ystäväni kertoi ensimmäisellä matkallaan Pietariin saapuneensa yöaikaan ja heidän bussinsa piti odottaa hyvä tovi, kunnes sillat laskettiin, jotta pääsivät hotelliinsa nukkumaan. Keväästä myöhäiseen syksyyn sillat avataan oman aikataulunsa mukaan laivaliikenteen vuoksi. Näkisipä sen vielä valoisana alkukesän yönä!

Kun on paljon jokia ja siltoja, niin on monta reittiä valittavana samaan pisteeseen. Kaksi kertaa olen elämässäni pelännyt tosi paljon, ja toinen niistä kerroista liittyy Leningradiin. Olimme olleet paikallisilla ystävillämme vierailulla ja kuten yleensäkin — taksia oli vaikea saada. Ystävämme pysäytti yhden maastoauton ja kehotti meitä nousemaan sen kyytiin. Hän sanoi, että kuski on maalaismies ja luotettavan oloinen.

Niin me naiset sitten istuttiin hiljaa kyydissä. Maisemat vaan muuttuivat koko ajan vieraammiksi ja toinen meistä puki tuntomme sanoiksi. Olimme varmoja, että kuski vie meidät jollekin pimeälle kujalle ja tarinamme päättyy sinne. Mietimme, mitä voisimme käyttää puolustusaseenamme: korkokenkiämme.

Helpotuksemme oli suuri, kun huomasimme hotellin valot edessämme. Kuski oli ajanut täysin luotettavasti tietämättömänä meidän peloistamme. Hän vain valitsi toisen reitin ja toiset sillat. 

Nyt ollaan taas siinä pisteessä, että viisumianomus jätetty (http://elamysmatkailu.fi/). Vakuutusyhtiöstä piti olla todistus, että matkavakuutuksemme on voimassa saman ajan kuin viisumimme. Anomukseen täytyi myös liittää yksi värivalokuva.


Matkassa on aina kolme osaa: etukäteissuunnittelu, itse matka ja sitten jälkikäteismuistelut. Minusta se paras osa on ehdottomasti etukäteissuunnittelu. Se itse asiassa lähes peittoaa matkan nautinnonkin. Matkan suunnittelu nostaa arjen ihan uudelle ulottuvuudelle: on mitä odottaa. Minä odotan näkeväni ja kokevani Viipurin, Pietarin ja ehkä jopa Moskovan. Täältä tullaan!

Koko päivä on etsitty Pietarissa Legoja, ja nyt levähdetään tavaratalon rappusilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti