lauantai 27. toukokuuta 2017

Viipuriin – omalla autolla


Jotkut asiat pysyvät samoina. 
Vuosia sitten peloteltiin kovasti lähtemästä omalla autolla Viipuriin tai yleensäkään Venäjälle. Iskulause ”Tule tänne, autosi on jo täällä” oli suosittu. Tilanteet vaihtelevat, niin tämäkin asia. Yhtään ei pelottanut lähteä omalla autolla liikenteeseen. Eikä varsinkaan nyt, kun olimme kolmen auton letkassa.

Viisumithan meillä jo oli. Piti vain hankkia vakuutusyhtiöstä vihreä kortti autolle. Ensin täytimme maahantulolomakkeet kahtena kappaleena. Sitten oli vuorossa autoa varten lomakkeet kahtena kappaleena, ja olimme valmiita matkaan. Tarkoituksemme oli ylittää raja Nuijamaan rajanylityspisteen kautta.

Venäjän puolella piti näyttää passeja useassa eri tarkastuspisteessä. Saimme leiman niin passiin kuin maahantulokaavakkeeseenkin. Kaavakkeen toisen puoliskon otti tulli, ja toinen piti olla säästössä takaisin tuloa varten.  Auton paperit piti tietysti myös näyttää, ja niihinkin piti saada leima. Tullimies valokuvasi automme ja samalla meidät.

Kaksi autoa meidän porukastamme pääsi varsin nopeasti rajan yli. Yksi jäi vielä tulliin, kun toiset jo pääsivät jatkamaan matkaa. Tiesimme, että tullin tauko alkaa klo 7:45 ja jatkuu kello 8:15 saakka. Jäikö ystävämme tauon ajaksi tulliin? Ei onneksi. Yhdessä autossa oli bensamittari jo hyvän tovin ollut punaisella, ja Rättijärvellä oli ihan pakko tankata.

Pian kuitenkin olimme Viipurissa ja kaarsimme Victoria hotellin eteen parkkiin. Ei ollut tungosta. Sitä ei myöskään ollut Victoria-hotellin aamupalalla. Söimme siellä pitkän kaavan mukaan ja vietimme laatuaikaa ystävien kanssa.

Kohta oli kuitenkin aika lähteä kaunistautumaan läheiseen kauneushoitolaan. Miehetkin oli tarkoitus ottaa mukaan kynsihoitoon, mutta vielä tällä kertaa he onnistuivat jänistämään. Niinpä me naiset menimme hoitamaan geelikynsiämme. Vaikeinta oli tietenkin värin valinta.

Kauneussalongin luxusta. 
Ystäväni sai palvelualttiin ja ystävällisen kynsien hoitajan. Ystävältäni hoitaja kysyi heti: ”Kahvia vai teetä?” Hänelle kiikutettiin tarjottimella teetä ja suklaata. Minun osakseni lankesi taas hoitaja, joka ei puhunut eikä pukahtanut. Eikä kyllä tullut sen paremmin teetä kuin kahviakaan. Kaavaan ei myös kuulunut yhtään silmäystä asiakkaaseen. Työnjälki kuitenkin oli hyvää ja se saa nyt taas riittää.

Otin extrana hieronnan. Suhtaudun hiukan skeptisesti hierontaan – varsinkin ulkomailla. Se on usein vain silittelyä. Kysyin aluksi hierojalta, osaako hän englantia. Vastaus oli: vähän. Olen tottunut täällä siihen, että toisen vähän on kovin eri verran kuin toisen vähän. Tämän ystävällisen rouvan vähän oli ihan toimiva meidän keskustelussamme. Ja hieronta – paras ikinä! Tänne tulen uudestaan.

Kauneussalongissa vierähti pitkä tovi. Miehet olivat sillä aikaa käyneet tutkimassa paikallisia aarteita rautakaupoissa. Kaikilla alkoi jo olla nälkä. Olimme saaneet tietää, että Victoria-hotellissa olisi edullinen ja hyvä lounas. Suuntasimme sinne. Eipä nyt ollutkaan. Se on vain arkipäivisin.
Näkymä Pyöreän Tornin pöydästä. 


Menimme Pyöreään Torniin. Siellä oli muutama suomalainen ryhmä pienessä hiprakassa ja esitti yhteislauluja. Se ei haitannut meidän ruokailuamme. Otimme tarjoilijan ehdottoman menupaketin. Ruoka ei ollut mikään kulinaristinen ilotulitus, mutta ihan syötävä. Kahvi oli kyllä pahaa. Ruokaa ei voinut maksaa pankkikortilla, mutta euroilla kylläkin.

Kauppahallista oli ihan pakko ostaa hapankaalia ja viedä sitä ystävillekin. Yhdelle tuttavalle olin luvannut tuoda teeastiaston. Huh, huh, mitä venäläiset astiastot maksoivat. Päädyin ukrainalaiseen kahviastiastoon. Siihen kuului kuusi kuppia ja kuusi lautasta. Ei kakkulautasia ollenkaan. Se maksoi 55 euroa.

Autojen tankkauksen jälkeen suuntasimme Karuselliin. Katsastimme takki- ja kenkäkaupat, mutta mitään ei tarttunut tällä kertaa mukaan. Ruokakaupastakin ostokset jäivät kovin vähäksi. Ostimme leipää. Se on halpaa ja hyvää edelleen, kuten neuvostoaikaankin.

Ensi kerralla suunnittelemme yöpyvämme Viipurissa ja tutustuvamme hiukan sen ympäristöönkin. Laulussahan sanotaan, että talvella Talikkalan markkinoilla ja kesällä Tampereella. Ehkä sinne Talikkalan markkinoille voisi nyt mennä kesälläkin.
Ukrainalaiset tuliaiskupit kahvihetkiin. 


2 kommenttia:

  1. Hei,
    Oli kiinnostavaa lukea kokemuksia Viipurista, itsekin siellä käyneenä. Minkäniminen oli tuo hyvä kauneushoitola Victoria-hotellin lähellä? (Ollaan oltu siinä yötä). Mitä maksoi kynsienhoito? Samassa paikassako oli hieronta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tekstini kiinnosti sinua. Kauneushoitolan löytää esim. www.facebook.com/toutafait.ru. Tavallinen kynsien hoito maksoi 750 ruplaa ja biogeelikynnet 2600 ruplaa. Hieronta oli samassa paikassa. Voin lämpimästi suositella. Kynnet ovat hyvät ja hieronta rentouttavaa.

      Poista