Missä tarjoillaan hyvää ruokaa?

Pikkuapulainen

Kuljin kellarin rappusia alas. Käsissäni oli pieni kippo. Siihen oli määrä hakea karviaismarjahilloa. Äiti oli antanut taas pikkutytölleen päivittäisen tehtävän. Samaan aikaan äiti itse oli keittiössä valmistamassa maailman parasta ruokaa, ja kohta isä tulisi töistä kotiin. Sitten syötäisiin yhdessä.

Lapsena äidin laittama ruoka oli lähes ainoaa hyvältä maistuvaa ruokaa. Tädin marjakiisseli oli ihan kamalaa, ja sitä oli pakko syödä, että sai sitten katsoa lasten ohjelmia televisiosta. Täti jätti marjat kiisseliin, mutta äiti siivilöi ne aina pois. Hoitopaikan täti taas kysyi, mistä ruoasta pitäisin. No, kaalilaatikosta tietysti. Mutta hoitotädin kaalilaatikko oli ihan kamalaa. Hän laittoi siihen siirappia – yöäk.

Kipeänä sai aina äidin makaronivelliä – miten ihanaa! Ei mahtaisi tuntua enää niin suurelta kulinaariselta kokemukselta. Harvinaista herkkua oli myös suklaakiisseli ja pilvipuuro. Rex-kakku juhlisti tilanteen kuin tilanteen.

Isoäidin bravuurinumero oli sokerikakku ja uunissa hyvin paistunut liha. Ruokakonttorissa oli lähes aina muhimassa talkkunaviiliä. Leivän teon seuraaminen oli myös kiinnostavaa puuhaa. Katselin, kuinka taikina kupli tiinussa. Sitten isoäiti tottunein käsin leipoi leipää ja teki juomalasilla reikäleipään reiät. Mitä ihanaa leipää olikaan lopputuloksena. Lähes samanlaista saa nytkin Sysmän Leipomosta. Samalla kylällä leivottiin varmaan samoihin juuriin.  Ehkä sen leipomon leivän juuri on sama kuin isoäidin leivän?

Aikuiseksi kasvettuani minusta tuli ennakkoluuloton uusien makujen suhteen. Lähes 30 vuotta sitten Kreikassa käydessäni suomalaiset turistit kertoivat, että täällä syödään ihan kummallisia ruokia. Laittavat jugurttiin kurkkua ja valkosipulia. Sitähän piti heti mennä maistamaan ja jäin saman tien koukkuun. Teen usein tsatsikia ruokapöytään lisukkeeksi. Voisi sanoa, että vähän nahistunut salaattikin menettelee, jos saa kyytipojaksi tsatsikia.

Kun lapset olivat pieniä, saatoin tehdä aterialle kolmekin eri ruokalajia –  jokaiselle oman maun mukaan. Nyt tulee jo kuljettua helpompaa tietä: yksi ruokalaji yhdelle aterialle. Tosin, kun miehen kanssa ollaan kahdestaan, syödään aika yksinkertaisesti. Viikonloppuna voi sitten fiilistellä enemmän.

 

Ulkona tulee syötyä lähinnä matkoilla. Ottaen huomioon, että ulkona syöminen on ainakin Suomessa aika hintavaa, pitäisi ruoan olla hyvää. Usein se ei sitä ole. Pettymys on karvas. Pyrin kyselemään vieraalla paikkakunnalla kadun miehiltä, mistä saa hyvää ruokaa. Saatan myös hetken seurailla, minkä ruokapaikan ovi käy tiuhaan.

Tämän annoksen olen syönyt Tallinnassa. Juusto oli oikein hyvää. 

Tämän raikkaan salaatin söin Riikassa. Leivät olivat erittäin herkulliset. 

Jos joku ruokapaikka on tänään hyvä, ei se sitä välttämättä ole ensi vuonna. Olen löytänyt Tallinnasta hyviä ruokapaikkoja ja vuoden parin päästä ne ovat menettäneet terävimmän kärkensä. Seiniä ehostetaan, annoksia pienennetään ja hintoja nostetaan. Mautkin pääsevät katoamaan.

Tämä on ollut paras  Créme brûlée ikinä. Söin sen Tallinnassa Bear Garden -nimisessä ravintolassa.  Toistamiseen sitä ei siellä ole saanut. 

Olen ihan varma, että monen vanhemman ihmisen kotikeittiössä tarjotaan paljon parempaa ruokaa kuin ravintoloissa. Ehkä ulkomaanmatkoilla voisi jotenkin päästä paikallisten kotikeittiöiden herkkuja syömään, ja miksei sen voisi tehdä myös Suomessa? Ravintolapäivä alkoi Suomesta, mutta taisi elää oman aikansa ja sitten hiipui.

Ohjeet ovat hyvät, mutta taitava kokki osaa niitä soveltaa ja tehdä herkullista ruokaa kaapista löytyvistä aineksista. Eikös pizza ja pyttipannu ole niistä hyviä esimerkkejä? Joulun aikaan meidän keittiössä piti tehdä punaviinikastikastetta. Ei ollut tavallista punaviiniä, mutta oli Lidlin glögiä. Kuinka ollakaan, siitä poika loihti aivan oivallisen punaviinikastikkeen uunilihalle. Vain mielikuvitus on rajana.

Ei muuta kuin kohti uusia kulinaarisia kokemuksia!