Pitkään se on kytenyt mielessä. Joskus olisi kiva selata
jotain vanhaa, rakasta kirjaa. Eiväthän kirjat ole muotia. Monet ystävät ovat
niistä jo luopuneet. Joskus niin arvokkaat kirjat ovat nyt lähes ongelmajätettä,
ja kirpputoreillakaan ne eivät liiku mihinkään. Omatkin kirjat on tullut vietyä
pois silmistä, ja Lundian kirjahylly on palasina vintissä. Nyt tähän on aika
tulla muutos.
Joskus nuorenaparina ostettiin Lundiaa, joka silloin maksoi
maltaita. Lähikaupungissa oli ihana Lundian liike, jossa oli toinen toistaan
viehättävämpiä kokonaisuuksia. Lundialla oli myös kaunis kuvasto, jossa oli
lisää ihania kokonaisuuksia. Liike on jo kauan sitten kadonnut katukuvasta, ja
kuvastoakaan en ole nähnyt vuosiin.
Niinpä meidänkin Lundian palaset kaivettiin vintin uumenista
ja aloitettiin hyllyn kokoaminen siihen samaan paikkaan, jossa se oli 20 vuotta
sitten seissyt. Totta kai se sopi siihen kuin nenä päähän.
Monta mielenkiintoista kirjaa löytyi. Samaa puutarhakirjaa oli kaksi kappaletta ja Steinbeckin Oikuttuttelevaa bussia oli kolme
kappaletta. Uskomatonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti