Jussi kierrättää

Meitä suomalaisia moititaan, että olemme huonoja kierrättäjiä. Jussi ei ainakaan ole. Hän miettii lähes jokaisen esineen kohdalla, mitä tällä voisi tehdä tai mihin tämän voisi käyttää. Siitä seuraa se, että jussilla on paljon tavaraa eli hyödynnettävää materiaalia. Monien mielestä se on romua, mutta jussilla riittää visioita.

Jussin grilli: lantatalikon kärki on hitsattu putkeen, josta säädellään talikon korkeutta ja suuntaa. 

Jussin työmaat ovat olleet melkoinen aarreaitta. Sieltä on tullut vaikka mitä materiaalia kotiin. Jostakin työmaalta tarttui jussin mukaan vanha amme. Valurautaisesta ammeesta jussi rälläköi irti kuperan osan. Emaloinnin hän hiekkapuhalsi ammeen palasesta pois. Seuraavaksi jussi poltti esineeseen sianrasvalla pinnan, johon ei mikään tartu kiinni.

Kun sukulaiset tulivat eräänä kesäiltana vierailulle, jussi paistoi tekemässään muurinpohjalettupannussa lettuja. Letut maistuivat hyvältä, ja juttu kääntyi siihen, mistä jussi on pannunsa hommannut. Jussi kertoi avoimesti lettupannunsa tarinan. Sukulaispojan letut tarttuivat kurkkuun, kun hän oivalsi ammeen kiertokulun lettupannuksi. Kaveri oli sitä mieltä, ettei hän syö lettuja pannusta, jossa joku eukko on perseellään istunut.

Emännän korvakoruille ei oikein ollut paikkaa. Jussi teki vanhan hetekan jousista korvakoruille telineen. 

Jussin kierrätystaloudesta lisää esimerkkejä tuonnempana.

Jussin perunaviikot

Kartoffelhaus Dominikaner, Osnabrück

Paikallisessa lehdessä sanottiin, että nyt on valtakunnallinen perunaviikko. Suomalaisella jussilla jokainen viikko on perunaviikko. Peruna on jussin pääasiallinen ruoka. Mitä ihmettä se pasta on – pelkkää vehnäjauhoa. Kuka nyt vehnäjauhoa ruoakseen söisi?

Jussi lähti kerran meidän porukassa Lontooseen. Päivät kierreltiin nähtävyyksiä, ja jollakin kohtaa kaikille tuli nälkä. Katsottiin vaikka kuinka monen ravintolan ovesta sisään – ei tänne. Paikat olivat joko nuhruisen näköisiä tai sitten hinnat eivät vain sopineet meidän kukkarolle.

Jussi joutui kärvistelemään nälissään pitkälle iltapäivään. Jossakin vaiheessa oli ihan pakko valita jokin ruokapaikka. Kerran valinta osui intialaiseen ravintolaan. Lapset eivät oikein pitäneet ruoasta, enkä minäkään mitään kulinaristista ilotulitusta kokenut. Yhden ruokalajin poika risti pöllön oksennukseksi.

Jussi oli ihan suivaantunut tästä ruokahommasta. Hän päätti, että nyt loppui tämän miehen nälässä olo. Jussi paineli paikalliseen ruokakauppaan ja valitsi pussillisen perunoita. Sitten mentiin takaisin pieneen hotellikopperoomme.

Kyllä jussi keinot keksii. Huoneessa oli vedenkeitin, ja sen hän valjasti perunoiden keittoon. Jussi laittoi perunat sekä veden keittimeen. Aina kun vesi kiehui, painoi jussi nappulan takaisin alas. Aikansa siinä pelattuaan jussi sai keitettyjä perunoita. Sen jälkeen jussin huolet olivat ohi.

Seuraavana päivänä jussi oli yhtä hymyä. Hänellä oli toppatakin taskut täynnä keitettyjä perunoita. Ihan sama, löytyikö ruokapaikka aamu- vai iltapäivällä.

Osnabrücksissa jussin oli ihan pakko kokeilla perunaravintolaa. 

Ananas sopii oikein hyvin perunan kaveriksi. 

Lisää jussista ja jussin edesottamuksista toisella kertaa. 

Lundian uusi tuleminen

Pitkään se on kytenyt mielessä. Joskus olisi kiva selata jotain vanhaa, rakasta kirjaa. Eiväthän kirjat ole muotia. Monet ystävät ovat niistä jo luopuneet. Joskus niin arvokkaat kirjat ovat nyt lähes ongelmajätettä, ja kirpputoreillakaan ne eivät liiku mihinkään. Omatkin kirjat on tullut vietyä pois silmistä, ja Lundian kirjahylly on palasina vintissä. Nyt tähän on aika tulla muutos.

Joskus nuorenaparina ostettiin Lundiaa, joka silloin maksoi maltaita. Lähikaupungissa oli ihana Lundian liike, jossa oli toinen toistaan viehättävämpiä kokonaisuuksia. Lundialla oli myös kaunis kuvasto, jossa oli lisää ihania kokonaisuuksia. Liike on jo kauan sitten kadonnut katukuvasta, ja kuvastoakaan en ole nähnyt vuosiin.

Paikallislehdessä kerrottiin, että Isku alkaa myydä Lundiaa. Taitaa olla Lundian tuulet kääntymässä. Iskussa on varmasti tunnistettu tilanne. En usko, että he ottaisivat kuolevaa merkkiä suojiinsa. Suosi suomalaista -teemaan ainakin Lundia sopii täydellisesti. Lundian kehtti 1930-luvulla ruotsalainen puuseppä Hard Lundqvis, ja merkkiä on valmistettu Suomessa 1940-luvun lopulta lähtien. Odotan mielenkiinnolla, miten Lundian tuotantoa on muokattu tähän päivään sopivaksi.

Niinpä meidänkin Lundian palaset kaivettiin vintin uumenista ja aloitettiin hyllyn kokoaminen siihen samaan paikkaan, jossa se oli 20 vuotta sitten seissyt. Totta kai se sopi siihen kuin nenä päähän.

Monta mielenkiintoista kirjaa löytyi. Samaa puutarhakirjaa oli kaksi kappaletta ja  Steinbeckin Oikuttuttelevaa bussia oli kolme kappaletta. Uskomatonta.

 

Gayelord Hauser: 24 lukua amerikkalaista kauneudenhoitoa 

Suomalainen jussi

Tanskalainen maajussi on meidän isännän suosikkiohjelma numero yksi. Maajussi, Frank Erichsen, kokeilee kaikkea kivaa, ja tv-ryhmä kuvaa. Erichsenin unelma on yksinkertainen elämä, mutta itse hän ei ole yksinkertainen. Hän hyödyntää hyvin taitavasti moderneja työvälineitä maatilallaan ja saa aikaiseksi ihan mitä vaan. Tekemisessä kuplii ilo ja innostus. Mikään tuppisuu ei tämä maajussi ole, vaan puhetta tulee ihan solkenaan.

suomalainen jussi ja Jahti-koira

Meillä asuu sitten suomalainen jussi, jolta ei tule puhetta solkenaan. Ideat tältä suomalaiselta jussiltakaan eivät kyllä lopu. Jussi on varsinaisesti metallimies, ja sitä kuvastaa tämän blogin nimessä oleva sana ”rauta”. Tosin jussin aikaansaannokset eivät mitenkään rajoitu rautaan, vaan yhtä hyvin puuhun tai ihan mihin vaan.

Jussi olisi nuorena halunnut kultasepäksi. Koska jussin käsiala oli ihan harakanvarpaita ja kultasepän piti osata kaivertaa, jäi se haave toteutumatta. Sitten jussi haki autopeltiseppäkouluun ja oikoi peltejä varsin mestarillisesti. Samahan tuo oli – metalli kuin metalli. Niitä korujakin on tullut hiukan väkästeltyä, mutta harrastusmielessä vaan.

Jussin kekseliäisyys tuli esille jo lapsena. Jussin enon perhe asui noin kilometrin päässä. Enolla oli radio ja se oli kiinnostava vekotin. Sellaisen laitteen jussikin halusi. Kun rahaa ei ollut, niin itsehän se piti rakentaa.

Jussi oli lukenut Pikku jättiläistä ja saanut sieltä opit oman radion rakentamiseen. Jussin isä kävi voimalaitoksella töissä ja toi sieltä kotiin ohutta piuhaa. Jussi laittoi kaksi piuhaa enon radioon ja veti niitä kilometrin matkan piikkilanka-aidan tolppien kautta kotimökkiin. Jostain jussi oli saanut kovaäänisen tupaan, ja siihen hän yhdisti ne kaksi piuhaa.

Siitäkö ilo syntyi, kun kotona soi radio. Jussin äiti oli pitkiä aikoja sairaalassa, ja lapset olivat keskenään kotona. Kerran taas poikien nahistellessa kuuluikin radiosta enon vaimon ääni: ”Heretkää pojat tappelemasta!”. Silloin selvisi pojille, että radio toimi myös toisin päin.

Kotona on heppo paikallistaa jussi. Siellä soi aina radio ja radiossa musiikki.  Jotain on myös aina jussilla rakenteilla. Niistä toisella kertaa.

suomalaisen jussin filigraanitöitä,  jossa on itse hiottu vuorikristalli

Poika ja viulu

Perinnönjaossa minulle jäi viulu. Siitä on kielet poikki, enkä kyllä osaisi soittakaan. Viulu ei ole rahallisesti arvokas, mutta sillä on tarina ja minä rakastan tarinoita.

Antiikki & Design -lehti kertoo uusimmassa numerossaan (1/2016) Erkki Ylösen suksitehtaasta ja sen nykyisestä omistajasta, Hannu Laitalasta. Hän jatkaa ylösten tekemistä Hankasalmella. Ylösen suksitehtaan perusti aikoinaan Erkki Ylösen isä, Eino Ylönen. Perheeseen kuului myös toinen poika, Jouko.

Jouko rakasti musiikkia ja halusi oppia soittamaan. Kansakoulun opettaja lupasi lahjakkaalle pojalle, että hän saa käydä koululla soittamassa harmonia. Jostain syystä opettaja kuitenkin perui lupauksensa. Koska halu soittamiseen oli kova, piti jotain keksiä.

Eino Ylönen ehdotti 13-vuotiaalle Jouko-pojalle, että tee itse vaikka viulu. Koska puuntyöstö oli perheessä tuttua, innostui Jouko ajatuksesta. Jouko kävi itse paikallisella sahalla valitsemassa materiaalin viuluunsa. Sitä ei tarina kerro, kauanko Jouko viuluaan veisti.

Joskus paljon myöhemmin Joukolla oli muita viuluja. Hän tuli kuuluisaksi aika erikoisesta soittoesityksestään. Joukolla oli tapana soittaa suvun juhlissa viulua selkänsä takana rukkaset kädessään.

Joukoa ei enää ole, mutta viulu on. Se on muistona Ylösen Joukosta minun piirongin päällä. 

Asiakaspalautteita

Arabian Morsian

Ilman asiakkaita ei yksikään yritys tule toimeen. Asiakaspalaute on tärkeää, olipa se sitten hyvää tai huonoa. Ehkä huono palaute on vieläkin tärkeämpää, koska se voi johtaa merkittävään muutokseen toimintatavassa. Omasta kokemuksestani sanoisin, että yritysten on vaikeaa ottaa palautetta vastaan. Helposti loukkaannutaan ja aletaan puolustautua tai sitten ei yksinkertaisesti vastata mitään.

Eräs yritys on jäänyt mieleeni hyvästä asiakaspalautteen käsittelystä. Se on Iittala. Olen useammankin kerran asioinut heidän asiakaspalvelunsa kanssa, ja he ovat vastanneet nopeasti ja todella halunneet ratkaista ongelman parhain päin.

Arabian Sinikka ja Leelo Kontonin leivokset

Lähestyin Designmuseon asiakaspalvelua saadakseni tietoa Arabian Sinikka-astiastosta. Kuten he etukäteen ilmoittivatkin, vastauksen saaminen kestäisi muutaman viikon. Juuri niin kävikin.

Kysyin Sinikan leimaamattomista asioista. Kuten arvelinkin, ne ovat kakkoslaatua ja siksi niitä ei ole leimattu. Kahviastiaston ML-mallin on Arabialle suunnitellut Greta-Lisa Jäderholm-Snellman. Sinikka-koristeen on suunnitellut Olga Osol. Tuotannossa astiat ovat olleet vuosina 1940 - 1957. Kokoerot ja koristeen vaihteleva käsiala selittynevät pitkällä valmistusajalla. Raaka-aineiden laatu ja laaduntarkkailun vaatimukset ovat vaihdelleet tehtaan kapasiteetin ja taloudellisten suhdanteiden mukaan, joten 17 vuoden tuotantoon mahtuu monenlaista versiota tuotteista. Sain vastauksen juuri niihin kysymyksiin, jotka olin esittänytkin ja olin tyytyväinen palveluun. 

Päinvastaiseen sarjaan lasken muutamat lehdet, jotka eivät ole vaivautuneet vastaamaan asiakaspalautteeseeni. Niistä mainitsen esimerkiksi niinkin laadukkaan lehden kuin ET. Ihmettelen, kuinka lehdellä voi tänä päivänä olla varaa kuuntelematta lukijoitaan.

Uusi vuosi, uudet kujeet. Siis tapaamisiin!

Aikaan Amaryllisten

Syksyllä pitää osua juuri oikeaan aikaan puutarhamyymälään saadakseen kauniita, isoja amarylliksen eli ritarinkukan sipuleita. Parhaat sipulit myydään nopeasti loppuun. Yritän ajoittaa amaryllisten istutuksen niin, että saisin vuodenvaihteen tienoille kauniin kukkaloiston. Silloin ollaan paljon kotona ja niin ehditään nauttia kukkien kauneudesta.

Kun kukat lakastuvat, jatkan kastelua. Kesäksi istutan amarylliksen sipulit puutarhaan ja taas syksyllä nostan ne ylös. Laitan sipulit kellariin ja joskus talvella tuon ne sisälle huoneeseen. Kun laittaa esimerkiksi parin viikon välein sipulin multaan, niin saa pitkäksi aikaa kukkivan kukan kotiin. 

Tänä vuonna olen omasta aikataulustani jäljessä. Kukkaloistoa ei vielä ole mainittavasti, mutta ehkä sitten uuden vuoden aikaan on jo tilanne parempi. 

Kuvissa näkyvä sermi on siskoni käsialaa ja käytän sitä mm. estämään liiallista auringonvaloa. 

Seuraavassa postauksessani on vastauksia kysymyksiin, joita olen matkan varrella täällä esittänyt. Olen saanut Designmuseolta postia koskien Arabian Sinikka-sarjaa. Ritva Fallan tiedottaja vastasi tonnintakin kangasta koskevaan kysymykseeni. Näistä enemmän ensi kerralla.